Artikkelit
- Tietoja
-
Kategoria: Kommentit
-
Julkaistu keskiviikko, 30 marraskuu -0001 01:39
-
Kirjoittanut Fillaristi
-
Osumia: 649
Näkymien järkyttävyys ja maisemien laatu arkkitehtuurin kotimaan hienossa merellisessä kunnassa saattaa nousta aivan uusiin sfääreihin lähivuosina, jos juuri valittu valtuusto ei ota Jorvaksen-Inkilän alueen suunnittelua käsiinsä ennen kuin tilanne lipsahtaa hallitsemattomaksi. Kuvittelen mielessäni sitä mahdollisuutta, että alueesta todella suunniteltaisiin erilainen ja uudella tavalla sekä maisemaan sopiva että ihmisille ja yrityksille houkutteleva. Jos Espoon suunnasta tuleva havaitsisi tulleensa hienosti suunniteltuun ja toimivaan keskukseen, olisimme esimerkkinä muillekin. Jo alueiden suunnittelusta ja yhteen liittämisestä voisi järjestää arkkitehtikilpailun, jolla parhaat ratkaisut löytyisivät. Jos sen sijaan laajan alueen eri kulmilta myydään maat yrityksille näiden omien suunnitelmien mukaan toteutettaviksi, saamme uuden Lommilan tai Finnon, vain hiukan suurempana. Pähkäilijät voisivat virittää asiasta ihan oman keskustelun, nythän sillä voisi vielä olla merkitystä.
Otsikointi noudattaa Kirkkonummella kehitettyä ja omaksuttua kielioppia, ja sen perusteella tehdyt arviot kirjoittajasta osuvat väärään kohteeseen.