Artikkelit

Täydennetäämpä hieman

Pähkäilijä kiittää Hilan solua sekä päättäjiä että veronmaksajia valistavasta jutusta. Elämme aika raadollisessa maailmassa. Koska pähkäilijä seurasi läheltä louhimovääntöjä edellisen telaketjun aikaan, hän haluaa tuoda vielä esiin muutamia lisänäkökohtia keskusteluun. Historiaa ei saa unohtaa, vaikka se haiseekin pahalle.. http://www.pahkailija.fi/index.php/kortit-kertovat/46-naturel/286-telaketju-rakastaa-louhimoita Aikanaan Hilan louhimon ISO ongelma oli, miten alue maisemoidaan. Käykääpä katsomassa aluetta; helvetin maisemaa, kuvasi joku luontoharrastaja. Tosiasia on, että jo nykyinen alue vaatisi maisemointia, jo pelkästään asukkaiden turvallisuuden. Maisemointi tarkoittaa satojen kivi- ja maatonnien siirtelyä, alueen ojituksen järjestelyjä ja lopulta metsittämistä. Se vaati kymmenien tai jopa satojen tuhansien eurojen investoinnit. Ja arvatkaapa mitä; niitä rahoja ei ole olemassa. Kunta on jossain prosessin vaiheessa tumpuloinut pahan kerran, ja siihen varatut takuurahat ovat hävinneet johonkin. Ongelma on siinä, että pahimmassa tapauksessa alueen maisemointi saattaa jäädä meidän kuntalaisten maksettavaksi. Ja nyt siis viritellään jo uutta aikapommia… Rakennuskivilouhinnan toinen ISO ongelma on jätekivi, jota syntyy paljon enemmän kuin itse rakennuskiveä. Mutta hei, siitähän voidaan tehdä mursketta, jolla on huikeat markkinat pääkaupunkiseudulla. Niin voitaisiin, mutta kun kyseinen murske ei kelpaa kenellekään, koska sen tekniset ominaisuudet murskeena eivät riitä esim. tienpohjiin tai muihin kantavuutta vaativiin kohteisiin. Näin meillä on käsissämme masssiivinen jätekivivuori, joka pitäisi dumpata johonkin. Mattaan kuuluisa ”maa-aines”kaatopaikka taitaa olla nykyään täynnä. Huhuja liikkuu, että paikalliset rakentajat olisivat keksineet uusia luovia ratkaisuja ongelmaan. Viedään kivi mihin tahansa, alueen asukkaille se merkitsee melkoista rekka-helvettiä. Kuten pohjajutussa tuodaan hyvin esiin, monikansalliset yhtiöt siirtävät tuotantoaan sinne, missä maan viranomaisten valvonta syystä tai toisesta ei toimi. Toinen näkökulma on, että noista maista löytyy myös aina hyväuskoisia bulvaaneita, joiden niskaan voidaan kaataa kaikki ongelmat ja vastuut. Näin tekevät mm. urheiluvälinevalmistajat tai muotitalot; jolloin mahdollinen lapsityövoiman käyttö hukutetaan pitkään tuotantoketjuun. Sama tilanne on Hilan louhimon kohdalla. Kuka lopulta on vastuussa alueen maisemoinnista; kansainvälistä brändiä vaaliva sliipattu pukumies vai pennittömäksi putsattu eläkeläispappa Hilan raiskiolla. Miettikääpä. Pähkäilijä ihmettelee yhä, miten jotkut kunnalliset päätöksentekijät voivat olla niin naiiveja ja samalla vastuuttomia. Yhteisöllisyydenhän pitäisi olla meille voimavara, erityisesti ruotsinkielisille.
Tämä on kommentti artikkeliin "Ohjaavatko Italialaiset päätöksentekoa kunnassa?"

Lisätietoja