Artikkelit

Kykypuolue, lusikalla annettu...

Kokoomuksen ryhmä on jo aloittanut kunnan talouden pelastamisen. Kuten arvata saattoi, vyötä kiristetään vähemmistöjen ja vaalit hävinneiden kuntalaisten osalta. Säästöpäätöksiä ei tulla näkemään asioista, jotka heikentäisivät niitä palveluja joita kokoomusvaltuutetut perheineen itse käyttävät. Marraskuun valtuuston kokouksessa kokoomuksen äänin vahvistettiin Pohjois-Kirkkonummen ruotsinkielisten kyläkoulujen alasajon ensimmäinen vaihe. Kirkkonummen Sanomista voitte lukea miten kokoomuslaiset perustelivat tätä syrjivää päätäntäkulttuuriaan. Tässä muutama referaatti ja asioiden todellinen kulku: Anni-Mari Syväniemen (kok) mukaan nähtävissä on ollut selkeä johtamisen puute ja se ettei prosessilla ole ollut omistajaa. Syväniemi on unohtanut SVOL-lautakunnan puheenjohtajana sen kaaoksen, joka olisi Aktiivin-ratkaisun ympärillä. Tehdessään Aktiivin päätöstä Syväniemi ei ollut vaatinut viranhaltijoilta kunnon selvityksiä ja esityksiä ratkaisun toteutuksesta. Lautakunta teki päätöksen tietämättä miten asiat hoidetaan ja hoidetaanko ne tasapuolisen laadukkaasti. Syväniemelle kelpasi, että päätös tehtiin kunnolla valmistelematta ja kuntalaisia kuulematta. Hän lautakunnan puheenjohtajana ei jäävännyt Veikkolaan jäävien lapsien äitejä päätöksenteosta. Nämä selvästi olivat turvaamassa omia etujaan päätöksenteossa. Syväniemi oli silloin täysin hukassa ja paniikissa. Mikä tahansa pelastava ratkaisu olisi hänelle käynyt ja tehty ratkaisu oli puoluetovereiden junailema. Joten siitä vaan, katsotaan miten käy. Jos huonosti käy, niin eipä ole tuttujen lapset kärsimässä. Vahasalo (kok) muistutti , että vanhempia on kuultava näissä koulukysymyksissä, koska se vaikuttaa myös oppilaiden asenteisiin ja koulunkäyntiin. Veikkolan lapsia ei laitettu Vihtiin, kun vanhemmat sitä vastustivat. Nyt koulua käydään Evitskogissa ja kaikki on hyvin. Vahasalo on unohtanut, että Veikkolalaisia lapsia ei ole kuljetettu Aktiiviin sivutoimipisteeseen. Hänen SVOL-lautakunnassa olevat puoluetoverinsa päättivät aikoinaan ottaa Veikkolan koulusta haja-asutusalueen lapset pois ja kuljetuttaa heidät Aktiiviin. Asiasta päättäneiden omat lapset saivat jäädä Veikkolan kouluun. Hyvä heille, näin sitä pitää. Toiseksi Vahasalo unohtaa, että Aktiivissa lapset käyvät koulua tiloissa, jotka toimivat samaan aikaan ulkomaalaisten reppumiesten matkustajakotina. Ja ala-asteen kanssa samoihin tiloihin suunnitellaan pakolaisnuorten sopeuttamiskeskusta. Joten arvoisa Vahasalo, kaikkien kuntalaisten näkövinkkelistä asiat eivät ole hyvin vaan ainoastaan Veikkolan lasten koulunkäyntiasiat ovat mallillaan. Ai niin, ei kai heilläkään ole asiat hyvin kun 680-oppilaan kouluun on ahdettu miltei 800-oppilasta. Sovitaan sitten, että asiat ovat keskimäärin hyvin. Tämä siksi, etteivät lukijat vain luule ettet Raija päättäjänä tiedä asioista yhtään mitään. Eija Numminen (kok) muistutti mieliin, että kyllä vanhemmat vastustivat myös Aktiivin tilojen ottamista koulukäyttöön, mutta päätös uskallettiin silti tehdä. Voi voi Eija Numminen, et siis vieläkään ymmärrä mitä vanhemmat aikoinaan vastustivat. Mietitäänpä yhdessä tätä hieman. Olit lautakunnan jäsenenä ja Veikkolassa koulua käyvien lapsien äitinä turvaamassa Veikkolalaisten koulunkäynnin tutussa ja turvallisessa koulussa. Samaan aikaan olit päättämässä haja-asutusalueen lapsien poistamisen tutuista ja turvallisista luokkayhteisöistään. Olit tekemässä päätöstä, jossa kustannussyistä evättiin siirrettävien lapsien oikeus aloittaa nk. A2 kielen opiskelu Aktiivin sivutoimipisteessä. Siis Veikkolaan jäävät lapsesi saisivat valita A2 kielen, mutta Aktiiviin siirrettävät eivät saisi. Onneksi kunnanvaltuusto tajusi päätöksen syrjivyyden ja muutti lautakunnan päätöstä tältä osin. He ymmärsivät että kunta olisi joutunut juridiseen vastuuseen syrjinnästä, jollei päätöstä olisi muutettu. Nyt tarkkana Eija: vanhemmat vastustivat lautakunnan syrjivää päätöksentekoa, jossa päättäjät härskisti turvasivat oman perheensä etuja. Matti Kaurila (kok) muistutti, että suomenkielinen opetustoimi löytää pohjoisille kyläkouluille kyllä käyttöä. Hyvä avaus Matti Kaurila. Tätä olemme odottaneet jo muutaman kuukauden. Veikkolan koulun ollessa täpötäynnä ja joka lukukauden alussa oppilasmäärien kasvaessa rajusti on tehtävä ratkaisuja. Nyt tämä Aktiivin ratkaisun kummi-iskä on keksinyt seuraavan toteutuskelpoisen ratkaisumallin. Veikkolasta aletaan siirtämään kokonaisia luokkia tyhjiksi jääviin ruotsinkielisiin kyläkouluihin. Käypä Matti katsomassa näitä vanhoja puukouluja sisältä. Huomaat, etteivät ne täytä nykyajan määräyksiä miltään osin. Sinun täytyy taas toimia vanhaan tyyliin jumalana. Ketkä saavat jäädä Veikkolaan ja ketkä joutuvat lähtemään evakkoon kelvottomiin koulunkäyntiolosuhteisiin. Raivataan vähän elintilaa lähipiirille. PS. Aktiiviin kyllä mahtuisi muutama luokka Veikkolasta, jos reppumiehet ja pakolaiset saadaan lakaistua koulutiloista.
Tämä on kommentti artikkeliin "Camel Boots - mies"

Lisätietoja