Artikkelit

Alueelliset vaikutukset

Jatkan vielä edellisten pohjalta. On hyvin outoa, että vaikka luohimon "uhka" on ollut päällä koko ajan, se ei ole vaikuttanut mitenkään kunnan kaavoitukseen alueella. Tosiasia on, että louhimon vaikutukset eivät lopu sadan tai kahden sadan metrin päähän vaan vaikutukset ovat alueellisia mm. virkistyskäytön ja liikenteen kautta. Kuulin juttua, että kunta olisi pitkällisen painostuksen jälkeen muuttanut louhimoalueen kaavaa siten, että louhimon lupien saanti olisi vaikeutunut. Se taitaa olla kunnan ainut panostus veronmaksajien suojelemiseksi.
Tämä on kommentti artikkeliin "Ohjaavatko Italialaiset päätöksentekoa kunnassa?"

Lisätietoja