Artikkelit

Koston kulttuuri

Pähkäilijä on tämän asian suhteen sekä oikeassa että puhuu pelkkää idealistista paskaa. Tavallaan olen otettu, että tämä ongelma tuodaan esiin, mutta mitä sille oikeasti voidaan tehdä. En oikein tiedä, mistä aloittaa, koska suo on niin uppoinen... Tosiasia on, että johtavat virkamiehet tässä kunnassa joutuvat koko ajan elämään kaksoiselämää. Kunnanjohtajaa on täällä valtuustokaudella useasti syytetty tästä ilmiöstä, eli että on ollut pakko ottaa huomioon se pahin skenaario (siis pähkäilijän lanseeraama telaketju-tulevaisuus). Näin ollen itse kunkin on pitänyt miettiä tulevaisuuttaan, nöyrästi ja kyynisesti. Jotenkin tulee mieleen Itä-Saksa tai joku vastaava mallivaltio. Voi olla, että tässä ilmapiirissä virkamies/naiskunnan palvelun teho ei ole parhaimmillaan. Sitä on hieman vaikea selittää veronmaksajille. Siis kun ei voi oikeasti tehdä sitä työtä, mistä meille maksetaan palkkaa. Ja puhun tulevaisuudesta. Ojasta allikkoon. Olen kuullut useamman kerran sanan kosto/mustalista/kuittaus tai jotain vastaavaa. Eli systeemillä on joku historiallinen muisti asteikolla hyvät/pahat/rumat, jonka mukaan valtaapitävät toimivat. Kuulostaa todella pahalta, kuntatasolla. Mistä niitä jäsenkirjoja saa ??? Haapaniemi. fi ???????

Tämä on kommentti artikkeliin "Avoimet kirjeet virkamiehille"

Lisätietoja