Artikkelit

Mefiamafia konttaa

Pähkäilijälle tuli viestiä, että kollega Apun juttu jää otsikoinnin vuoksi hieman piiloon. Ja koska asia on äärest tärkeä Yli auttaa Apua loskassa. Mediamafian tuotteen # 99 sivun 5 juttu on todella alaarvoista uutisointia; kouluesimerkki siitä, miten ei saa uutisoida. Mikko Salon (??) tekele on asenteellinen ja kaoottinen. Jos tällä halutaan viestiä jotain, niin ei todellakaan mene läpi tämän päivän Kirkkonummella. Herätys toimitus (jos sellaista on). Pähkäilijä lupaa toimittaa jutusta kopion toimittajakouluun; saavat pitää hauskaa sielläkin. Jutusta paistaa läpi myös yksi sekä huvittava että surullinen visio. Mediamafia kokee, että neljän vuoden katkera vääryys ja kiirastuli on vihdoin ohi. Edellisissä vaaleissa valta otettiin heiltä häpeällisesti pois, ja nyt uho vallan palauttamisesta on jotenkin hurmoshenkinen. He näet oikeasti kokevat, että Kirkkonummi kuuluu historiallisesti heille; mediamafialle ja telaketjulle (vaikea erottaa tosistaan), eikä missään nimessä pahalle uusvasemmistolle tai muullekaan demokraattiselle koalitiolle; sanovat äänestäjät mitä tahansa. Eli eräänlaista feodaaliajattelua, siis vuonna 2008, Suomessa. Surullista, eikö vaan. Onneksi tulee joulu ja pähkäilijä voi unohtaa kunnan asiat muutamaksi päiväksi.
Tämä on kommentti artikkeliin "Pähkäilijä antaa hyvän vinkin"

Lisätietoja