Artikkelit

Lost ja muut

ettei kenellekkään nyt jää epäselväksi, niin tarkoitin tietysti kirjotuksellani, että kun Siuntion on saman kokoinen, kuin esim Masala, niin myös Siuntioon jää samanlaiset palvelut (koulut, päiväkodit, kirjasto ja terveyskeskus) se, että virkamiehistä on ikävä harrastaa työmatkailua johonkin suuntaan, ei voi olla kehityksen esteenä. Kunnan toimistojen palveluita käytetään nykyään pitkälti puhelimen välityksellä tai netin välityksellä ja aika harva kuntalaisista käy esimerkiksi teknisessä toimistossa tai sivistystoimistossa. Lohjan kanssa on tosiaan montayhteistyöprojektia, mutta kulkuyhteydet ovat huonot. Kirkkonummen suuntaan tulee junarata ja valtaosa Siuntiolaisista tekee työmatkansa läpi Kirkkonummen. Yksi valtion antamista kuntaliitos ohjeista on juuri ottaa huomioon pendelöinti suunta. Lost-yhteistyö on toisaalta alkanut ihan hyvin, mutta iso muutos on tuonnut matkallaan yllätyksiäkin.
Tämä on kommentti artikkeliin "Noviiseja viedään"

Lisätietoja