Artikkelit

Lisää pähkäilyä ylähuoneesta; tai aiemmista ylähuoneista

Websivut nimellä “pahkailijat

Paikallismediassa on kunnanhallituksen kehittämistyöryhmä leimattu salailun ja kähminnän perikuvaksi. Voidaan jopa puhua ylähuone-brändin systemaattisesta luomisesta. Mutta kuinkas tilanne olikaan vanhoina hyvinä aikoina ?

Edellisellä valtuustokaudella kunnanhallituksen alaisuudessa oli strategiatyöryhmä, jonka toimenkuva oli samanlainen kuin nykyisen ”ylähuoneen”. Tämän lisäksi kunnanhallituksen alaisuudessa oli kolme muuta valmistelevaa työryhmää kuten:

  • Eke-työryhmässä,

  • Sarvvik-työryhmä ja

  • keskustan kehittämisen projektiryhmä.

Mutta jostain syystä silloin ei vielä tiedetty mitään ylähuoneista, vaikka niitä oli pelkästään kunnanhallituksen alaisuudessa neljä kappaletta. Oli toki muitakin.

Vieläkin mielenkiintoisempaa asiassa on se, että kunnanhallituksen, sen oman strategiatyöryhmän, Eke-työryhmän, Sarvvik-työryhmän ja keskustan kehittämisen projektiryhmän puheenjohtajana oli yksi ja sama henkilö, nykyinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja. Tästä kirjoitettiin aikanaan myös Helsingin Sanomissa varsin skeptiseen sävyyn.

Onko nyt niin, että tällä toimintamallilla varmistettiin tiedon sujuva kulku eri ryhmien kesken, yleinen koordinaatio ja asioiden tehokas hoitaminen. Ja salailua, tiedon pimittämistä tai kähmintää voinut mitenkään tapahtua, koska yksi ja sama mies (hups. henkilö) oli vastuussa kaikesta. Ja tämä on sitä hyvää demokratiaa, jonka perään eräät tahot yhä haikailevat. Minä jälleen kerran pähkäilen ja epäilen.

 

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja