Kunnan kuumat perunat
Ilmainen koulu vieraalla maalla
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu torstai, 01 huhtikuu 2010 00:18
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 463
Kunnan edelliset kunnanvaltuusto ja -hallitus olivat päättäneet, että keskustan uusi koulu rakennetaan Jokiniittyyn (ennen Kyrkvalla) kunnan omalle pehmeälle ja tasaiselle maalle, jossa on omat ongelmansa. Mutta tärkeää on, että sillä on kaava ja sen ympärillä on kunnan peruspalveluita. Eli tämän hankkeen kanssa voidaan edetä suhteellisen varman aikataulun mukaan. Koululaisille olisi palveluita tarjolla vuonna 2012/13, mikä sekin on liian myöhään. Tässä tapauksessa voidaan kuitenkin järjestää suunnittelu- ja toteutuskilpailutus normaalisti ja valita paras vaihtoehto tilanteessa, jolloin rakentamisen hinnat ovat yhä suhteellisen alhaalla. Ei liene mitenkään paha skenaario.
Nyt Timo Haapaniemi lakeijoineen haluaa lähteä rehabilitoimaan Vesitornin mäen kouluhanketta, jonka teemana on ilmainen koulu vieraalle maalle. Yksi pieni yksityiskohta on, että alueella ei ole kaavaa, johon koulu ja sen tukipalvelut olisi yhdistetty. Mutta alueella on toki maanomistajia, joiden kanssa ei tiettävästi ole neuvoteltu, ainakaan virallisesti. Mutta puheiden mukaan koulun rakentaa rakennusliike, joka on halukas myymään sen kiinteistöpalvelut kunnalle elinkaarimallin mukaisen hinnoittelun perusteella. Kuulostaa tosi hienolta. Kuitenkin Espoosta on kuulunut kummia, kun Kuninkaantien ilmainen koulu tuli kaupungille todella kalliiksi. Mutta ainahan kannattaa yrittää mahdottomia, veronmaksajien rahoilla.
Valtion ja kuntien hankintalainsäädännön mukaan palveluiden hankinnan (myös koulutilapalvelut) keskeinen periaate on kilpailuttaminen, jonka saloihin pähkäilijäkin joutuu työssään yhtenään uppoutumaan. Jos Kirkkonummen kunnan koulun tilapalveluiden kohdalla maanomistajia tai -ryhmiä (siis palvelun tarjoajia) on lähtökohtaisesti vain yksi, niin miten ihmeessä järjestetään avoin tarjouskilpailu. Kunnan neuvotteluasema tässä tilanteessa on surkea ellei jopa olematon. Herra grynderi; kunta on päättänyt ostaa teiltä ja odottaa, että te ystävällisesti teette meille parhaan mahdollisen tarjouksen. Halleluja.
Palataanpa Vesitorninmäen kaavaan, jota kaavoitusohjelman mukaisesti rustataan vielä tänä vuonna. Tavoitteena "uusi kerrostalopainotteinen asuntoalue liikealueen tuntumaan maisemallisesti merkittävälle paikalle (Jolkbyn puistoalue), samalla selvitetään palvelujen (sis. Julkiset palvelut) sijoittumista alueelle, joka tukeutuu kuntakeskuksen palveluihin". Päätöksiä kaavoitusohjelman mukaisesti tehtäneen 2012 tai 2013.
Kaavan tekeminen on nykysuomessa vuosien operaatio, koska siihen kuuluvat asianmukaiset kuulemiset ja kaavan jälkipyykki valituksineen. Yleiskaavassa alue saattaa olla virkistysaluetta ja kulkuyhteydet sinne kulkevat monen kiinteistön kautta, joten kaavoituksellisesti asia on kunnalle melkoinen painajainen. Jos alueen käyttötarkoitus ja ihmisten odotukset radikaalisti muuttuvat, niin odotettavissa on melkoinen valitusten suma.
On täysin mahdotonta arvioida, koska ilmaista koulua mahdollisesti päästään rakentamaan, mutta vuosi 2013 kuulostaa utopistiselta. Näin ollen keskustan lapsiperheet joutuvat odottamaan kouluaan siis 1-2 vuotta nykyennustetta pidempään. Jo nyt keskustan koulujen tilanne on kestämätön. Jälleen kerran on pakko kysyä, miksi Timo Haapaniemi lakeijoineen lähtee tällaiseen uhkayritykseen. Kenties sen vuoksi, että hän on joidenkin muiden kuin meidän kuntalaisten asialla. Mutta palataan siihen seuraavissa jutuissa. Jotain menneistä kertoo seuraava lukijan kommentti.


Se että Aarnio esittää omalla naamallaan asioita, jotka tuskin omia ajatuksiansa ovat, alkaa haiskahtaa pahasti.
Luulisi että Sato ja NCC ovat edes sen verran valveutuneita yityksiä, että niissä jotain business etiikkaa noudatetaan. Yksityisistä ja Seurakunnasta ei oo mitään takeita, maallikkoja kun ovat.
Laissa on mielenkiintoista se, että tietämättömyys ei pelasta tuomiolta. Tarttee ottaa selvää, jos ei tiedä.
Miten koulu voisi tulla keskustaan nopealla aikataululla, jos kaavoitustakaan ei ole vielä aloitettu?
Miksi "ilmaisia kouluja" ei ole rakennettu Veikkolaan tai Masalaan Miksi tällaiseen uhkapeliin lähdetään nimenomaan nyt keskustan koulun kohdalla?