Kunnan kuumat perunat
Aktiivin farssi se ei vaan pääty
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu sunnuntai, 04 huhtikuu 2010 01:00
- Kirjoittanut Apupähkäilijä
- Osumia: 458
Olisi kai aikamoinen ihme, elleivät Pähkäilijän lukijat olisi kuulleet mitään Pohjois-Kirkkonummen ja etenkin Veikkolan koulun kuluneista neljästä vuodesta. Vuonna 2006, tarkasti ottaen kokouksessaan 20.12.2006 §125, Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta (SVOL) päätti sijoittaa Pohjois-Kirkkonummen haja-asutusalueen lapset Aktiivin kouluun, joka myöhemmin nimettiin koulun sijasta Veikkolan koulun sivutoimipisteeksi (koska SVOL oli ylittänyt valtuutensa eikä voinut perustaa uutta koulua).
Koko hankeen isähän oli Matti Kaurila, jonka puurot ja vellit ovat olleet hiukan sekaisin matkan varrella. Valtuutettu Kaurila on perustellut ajatustaan mm. sillä, että päätös oli riittävä Veikkolan koulun tila-ahtauden ratkaisemiseksi ja että oppilaiden kuljettamisen sijasta rahat saadaan opettajien vakansseihin kuljetuksien sijasta. Mitähän miettiä Matti tänään?
Erittäin monimutkaisen ja kuntalaisen kannalta täysin käsittämättömän byrokratian jälkeen vallitsi virkamiehissä ja luottamusmiehissä hyvänolontunne, että jotain todellakin saatiin tehdyksi. Hanketta perusteltiin tarjolla olevista vaihtoehdoista edullisimmaksi todellisia kokonaiskustannuksia edes vertailematta.
Nyt ollaan sitten tilanteessa, jonka monet maalaisjärjellään jo vuosia sitten näkivät. Kaurilan keksimä, sivistystoimenjohtaja Hannele Kujalan esittämä ja SVOL'in siunaama päätös ei asiaa ratkaissut, vaan Veikkolan koulu on edelleen täynnä ja opettajia ei ole tarpeeksi molempien toimipisteiden oppilaiden opettamiseksi. Ratkaisua vuonna 2006 perusteltiin oppilasmäärällä ei todellakaan opetusryhmien määrällä.
Ratkaisuksi on keksitty luokkien yhdistäminen yhden koulun sisällä kahden vuosiluokan osalta. Ajatelkaa ihmiset. Saman koulun sisällä yhdistetään kaksi vuosiluokkaa (3 ja 4) muihin rinnakkaisluokiin koskematta. Reilua, elämä on. Onko? Pitäisi olla ainakin lapsille! Neloselta vitoselle astuminen on iso askel. Nyt muutamalle neloselle tarjotaan merkittävästi huonompaa pohjaa tähän siirtymään saman koulun saman ikäisiin lapsiin verrattuna.
Eikä se helppoa ole kolmosillekaan. Vieras kieli alkaa ja työmäärä kasvaa. Päivät pitenevät ja vieruskaverit luokassa ovat jo edellä. Mitenkähän se opettaja tämän hanskaa? Tuleekohan kolmosille haastavampia tilanteita? Jos tulee, niin miten käy heikoimpien? Tuleekohan nelosille enemmän kertausta ja mitenkähän siirtyminen vitoselle sitten sujuu? Ei kai tätä kukaan mieti, kun virkamiehille oppilas on vain numero tilastossa, jos sitäkään. Taitaa olla vain numero kuluissa kunnan tuloslaskelmassa. Ajatelkaa!
Sinun lapsesi on sivistystoimen tuloslaskelmassa osa numeroa, jonka kunnanjohtaja Tarmo Aarnio on käskenyt Kujalaa pitämään tasolla, jonka kunnanhallitus Timo Haapaniemen johdolla ja valtuuston siunauksella tekemä budjetti edellyttää. Sinä käyt työssä ja maksat veroa uskossa, että lapsesi saavat tasavertaisen oppimismahdollisuuden ja perustan elämäänsä ikätovereidensa kanssa. Ei, se ei käy näin, se ei kertakaikkiaan käy näin.
Se ei voi olla niin, että valitsemamme valtuutetut ajattelevat vain omaa etuaan tai niiden naapureidensa etua, jotka he joutuvat kohtaamaan silmätysten. Heidän on palveltava meitä kaikkia, tasavertaisesti. Viranhaltijoiden on lakattava olemasta muutaman ihmisen sätkynukkeja ja puolustettava asemaansa ja tehtäväänsä, josta me heille maksamme palkkaa, tasavertaisesti.
Taitaa olla luvassa Vahasalon perään kuuluttamia valituksia. Voipa tulla kanteluita oikeusasiamiehellekin ja tasa-arvovaltuutetullekin tai jopa kanteluita virkamiesten toiminnasta hallinto-oikeuteen. Ei tässä kunnassa näytä mikään muu mekanismi toimivan?
Â


Paikalllislehdessä Aktiivin oppilaiden vanhemmat esittivät ryhmänä vetoomuksen asian suhteen toivoen jotain hyvää. Omat kokemukseni ovat, että Kirkkonummen kunnan kanssa ainut tapaa saada oikeutta on viedä asian oikeuteen tai oikeusasianmiehen käsittelyyn. Yhden yhteisen sijasta kannattaa tehdä monta yksittäistä kannetta, koska sitten tulee kunnalle monta tuomiota, joihin pitää asianmukaisesti reagoida. Jos ei vaadi, ei saa mitään. Niin se menee.
Ihan käsittämätön juttu kaiken kaikkiaan. Ongelma ja ratkaisukin oli olemassa (vanhempien rakentamana), muttei kelvannut muutamille päättäjille. Onneksi ei koske enää meidän populaa.