Kunnan kuumat perunat
Aktiivinen ilmainen koulu
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu perjantai, 30 huhtikuu 2010 01:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 420
Pähkäilijän johtoryhmä piti jälleen kokoustaan, vaihteeksi yömyöhällä ja saunan kera. Johtuuko sitten noiden kahden yhteisvaikutuksesta, että tapaamisessa tuli esiin ihan uusia ja luovia näkökulmia ilmaisen koulun problematiikkaan. Tähän asti kun pähkäilijä ei ole ymmärtänyt, minkä takia Haapaniemi kavereineen on lähtenyt moiseen uhkayritykseen. Ratkaisu taitaakin olla hyvin yksinkertainen ja luova. Pähkäilläänpä siitä hieman.
Yksi keskeinen ongelma Vesitorninmäellä on se, että alueella ei ole kaavaa, mikä tarkoittaa sitä, että mahdollisen koulun rakentaminen väkisinkin viivästyy parilla vuodella. Mutta ei hätää. Veikkolassa oli muutama vuosi sitten aivan samanlainen tilanne, ja siihenhän löytyi kunnanpoliitikkojen avustamana luovia ratkaisuja, kuten pähkäilijäkin on useasti mainostanut. Nythän Veikkolan uusi koulu on jo rakenteilla, ja koululaiset pääsevät sen suojiin toivon mukaan syksyllä 2011. Eli silloin Aktiivin toimitilat vapautuvat, ja kiinteistön omistaja alkaa jälleen vaatimaan oikeuksiensa kunnioittamista. Juomavesiasiatkin on korjattu ja pakolaiskeskukset torpattu, niin miksikäs ei loistavia tiloja hyödynnettäisi jatkossakin. No, kunnallahan on suunnitelma valmiina?
Ajoitus on täydellinen. Koska keskustan uuden ilmaisen koulun rakentaminen viivästyy, niin Siuntion rajalta löytyy idyllinen kyläkoulu, johon keskustan ylijäämälapset voidaan tilapäisesti sijoittaa muutamaksi vuodeksi. Ja keskustastahan menee sinne asfaltoitu haasteellinen maantie, jonka bussikuskit ovat jo valmiiksi nuotittaneet. Eli logistiikka on nopeaa ja tehokasta, vain kuljetusten suunta muuttuu. Ja kaikki ovat tyytyväisiä; Aktiivin omistaja, Haapaniemi ja Vesitorninmäen grynderit, kun saavat hieman lisäaikaa. Ja pidempään tilanne kestää, sen parempi.
Myös keskustan lasten on syytä olla tyytyväisiä, kun pääsevät isoista, ahtaista ja levottomista kouluista idylliseen maalaismaisemaan. Ainut ongelma on, että ketkä kaikki sinne pääsevät, koska kaikkihan eivät sinne suinkaan mahdu. Kunnan on pakko priorisoida. Mutta siihenhän löytyy opastusta Veikkolasta, jossa aikanaan oltiin luovia ja osattiin priorisoida.
Tämä on toki vain yksi hypoteesi siitä, miksi Vesitorninmäki on paras paikka uudelle keskustan koululle. Ainut ongelma on, että tämä ei vielä selitä sitä, miksi se on ilmainen. Ehkä seuraavassa saunaillassa sitten.

