Kunnan kuumat perunat

Arvotaan seuraava kuntaliitos

Pähkäilijän saamien tietojen mukaan kunnanvaltuuston pitäisi toukokuun kokouksessaan päättää Kirkkonummen kunnan kannasta kuntaliitoksen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos kanta on myönteinen, niin kuntaliitos todennäköisesti toteutuu, eli se on sitten menoa. Visio on aika pelottava, koska tietoa ja keskustelua päätöksenteon tueksi ei edelleenkään ole riittävästi. Ja pähkäilijä haluaa korostaa, ettei se ole lähtökohtaisesti liitosta vastaan, vaan kyse on lähinnä huoli tavasta tehdä tärkeitä päätöksiä.

Pähkäilijä lueskeli eri puolueiden edustajien näkemyksiä kuntaliitoksen suhteen mediamafian sivuilta. Mikäli edustajat todella ajattelevat, kuten sivuilla annetaan ymmärtää, niin Kirkkonummen kanta kuntaliitokseen on kaikkea muuta kuin selvä. Voidaan sanoa, että se on pikemminkin sitä vastaan. Ainut, joka liputtaa sen puolesta on luonnollisesti RKP, jolla liitokseen liittyy monen tason hyötyjä. Vara on luvannut pyhästi tehdä yhteenvedon valtuutettujen näkemyksistä., mikäli niistä selvää saa.

Mielenkiintoista on myös se, että monet korostavat sitä, että kuntaliitosselvitystä pitää jatkaa, jotta todelliset hyödyt ja mahdollisuudet voidaan selvittää. Eli valtuustoryhmät kokevat asian selvittelyn olevan kesken, ja haluavat päättää siitä ennen kesälomia. Mielenkiintoinen kysymys onkin, onko mahdollinen päätös kuntaliitosselvityksen jatkamisesta samalla päätös kuntaliitoksen toteutuksesta tai ainakin merkittävä askel siihen suuntaan. Tämä on ainakin pähkäilijälle epäselvää.

Oman lisänsä soppaan toi kunnanjohtaja Tarmo Aarnio, joka tiettävästi aikoo kunnanhallituksessa esittää kuntaliitosselvityksen keskeyttämistä. Kunnon virkamiehen kun pitää miettiä kunnan taloutta ja sen tulevaisuutta. Eli näin hän pesee kätensä ja heittää pallon kunnanhallitukselle. Kunnanhallitus onkin ensimmäinen pudotuspeli, jossa arvotaan kuntaliitoksen kohtalo. Mitkä ovat pelin säännöt, onkin mielenkiintoinen kysymys.

Hyvää asiassa on se, että asia on sentään oikealla nimellään kunnanhallituksen listalla eli Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon kuntien kuntaliitoksen esiselvitys ja jatkotoimenpiteet. Ja Tarmon esityksen mukaan kuntaliitos kuopataan toistaiseksi. Mutta ihan mitä tahansa on mahdollista Kirkkonummella, kuten ilmaisen koulun kohdalla huomattiin. Jokiniityn koulun sijasta kokouksesta tupsahti ulos ilmainen koulu Vesitorninmäkeen.

Pähkäilijän keräämien tietojen mukaan vain RKP on selkeästi kuntaliitoksen takana. Muut valtuustoryhmät ovat pääsääntöisesti sitä vastaan tai ainakin skeptisiä. Myös Kokoomuksen tilanne on yllättäen varsin epämääräinen, koska vanhoista naamoista Veikko Vanhamäki ja Raija Vahasalo ovat näkyvästi vastustaneet kuntaliitosta ja Lavantikin puhui haastattelussaan ympäripyöreitä. Tässä valossa kuntaliitosselvityksen jatkaminen vaikuttaa kovasti epätodennäköiseltä.

Mutta kuten pähkäilijä on monesti tuonut esiin, politiikka on ikuista kaupankäyntiä tai koplaamista, miten vain. Kaupankäynnin välineinä ovat vastapalvelut, joissa vain mielikuvitus on rajana: tenniskenttä, haitarikatsomo, paikka lautakunnassa (sitten vaalien jälkeen), näkyvä juttu lehdessä, päiväkoti etuajassa ja vaikka ihan mitä tahansa. Sen seurauksena päätöksenteosta häviää loppukin järki ja ennustettavuus. Pähkäilijälle tuli mieleen, että olisiko kunnanhallituksen yllättävällä tukipäätöksellä jotain tekemistä kuntaliitoksen kanssa. Muttei ehkä sentään. Tonni on kuntaliitoksesta ihan liian alhainen hinta.

Mutta se on varmaa, että kulisseissa on liikettä, koska kuntaliitokseen on ladattu melkoisesti odotuksia. Joku ei missään nimessä halua luopua valtakunnastaan. Unelma elää. Eikä olisi mitenkään ainutlaatuista, että poliitikot puhuvat julkisuudessa yhtä ja tekevät tai äänestävät toista. Siksi se kuuluisa ja peräänkuulutettu uskottavuuskin on vähintäänkin hieman hatara.

Kunnanhallituksen jälkeen seuraava pudotuspeli käydään kunnanvaltuuston kentällä myöhemmin tässä kuussa. Palataan sen ennusteisiin, kunhan ensimmäinen pudotuspeli on selvinnyt.

Kommentoi! Kommentteja jätetty (2)
KUka päättää
2tiistai, 04 touko 2010 08:19
Myös pihalla
Olen ihmetellyt ihan samaa juttua, että miten päätöksenteon pitäisi mennä ns. oikealla tavalla ja toisaalta ns. Kirkknummen tavalla. KH päättää kaiketi jatkaa selvitystä, mutta se kait myös sitouttaa entistä enemmän myös tekemään kuntaliitosta, mikäli jotain yllättävää ei ilmene. Ei nämä pelin säännöt ole kovin selkeät. Mutta eipä näitä joka vuosi tehdäkään. NIin ja valtuusto varmaan myöskin sanoo jotain tai jopa päättää.
Kuka päättää
1maanantai, 03 touko 2010 07:39
Pihalla
Voisiko joku kertoa, kuka kuntaliitoksesta todellisuudessa päättää. Kunnanhallitus päättää ensin, mutta tarkalleen mistä ? Entäs valtuusto sitten ? Ei ole oikein selvillä ainakaan minulle.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja