Kummallinen kuntahallinto
Kunnanhallitus paniikissa!
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu torstai, 12 marraskuu 2009 00:00
- Kirjoittanut Varapähkäilijä
- Osumia: 994
Nyt paloi Pähkäilijän käämi totaalisesti, jos tämä on totta? Kunnan johdossa olleet ja edelleen olevat henkilöt omistavat suoraan tai läheistensä kautta yritystä, jonka palveluita kunta ostaa ja jonka palveluiden käytöstä ja hinnoittelusta he itse ovat olleet päättämässä - vuosia? Aiemmin ei vastaavaa jääviyttä ole esiin tullut tai ainakaan Pähkäilijä ei ole sitä huomannut. Valtuuston puheenjohtaja Åberg on ilmeisesti halliyhtiön toimari (ainakin saman niminen) ja kunnanjohtaja Aarnio sekä hallituksen puheenjohtaja Haapanieni ovat jäävänneet itsensä viimeisessä kokouksessa intressisyistä. Milloinkahan tämä intressiristiriita mahtoi syntyä?
Asiallista olisi että toistaiseksi kaikki edellä mainitut henkilöt vetäytyisivät vastuistaan ja tehtävistään kunnes asia on selvitetty. Luottamuksen kannalta oleellista olisi tuoda esille se/ne ajankohdat, jolloin jääviys ko. asioiden käsittelyn suhteen on syntynyt (esim. oma/perheenjäsenen omistussuhde tai työsuhde halliyhtiöön on alkanut). Kuntalaisten kannalta olisi oikeudenmukaista ja avointa, jos asiasta tehtäisiin selvityspyyntö kunnan itsensä toimesta. Se olisi oikeudenmukaista kaikkia osapuolia kohtaan.
Hallinnollisessa mielessä on uskomatonta, että asialistalla ollut asiakohta voidaan sivuuttaa kokouksessa. Pähkäilijä ymmärtää, jos lisäasialistaa ei hyväksytä, mutta että peruslista jätetään käsittelemättä on ennenkuulumatonta. Taisi iskeä paniikki kohdassa 503?


Miten voi olla noin kaksnaamanen ja kuvitella saavansa meiltä savonkielisiltä tukea? Kai ruottalaiset omansa hoitavat. Niihän ne on tehny aina!
Samassa lähteessä konkurssiin haetun? Salamat jääkiekkojoukkueen taas mainitaan olleen Kirkkonummen Monitoimihalli Oy:n ja joukkueen managerin omistuksessa.
En tiedä kuinka nämä tiedät pitävät paikkansa. Voisi kuitenkin olettaa, että tässä tilanteessa näiden mainittujen yhtiöiden omistajataustat tuodaan heidän itsensä toimesta kuntalaisille esille. Ainakin mikäli he avoimuudellaan haluavat vähentää julkista spekulointia kunnan päättäjien mahdollisesta osallisuudesta yhtiöihin.
-Kalle
Kuitenkin toivoisi pelin olevan avoimempaa. Kuntalaisille tulisi kertoa avoimesti omistussuhteet ja kunnan strategia halliyhtiössä. Joku saattaa muuten kuvitella, että kunta olisi tullut (pelattu) jälkikäteen rahoittamaan yksityistä riskiä, kun homma ei ole lähtenyt kantamaan.
Read more...