Kummallinen kuntahallinto

Haapaniemistyminen

Pähkäilijän tiimi on viime päivinä varsin hämmentyneenä ja huolestuneena seurannut kunnallista päätöksentekoa. Haapaniemen ilmainen koulu on valitettavasti vain jäävuoren huippu, ja ongelma on paljon syvemmällä; rakenteissa ja kulttuurissa. Tämä on huolestuttavaa sen vuoksi, että kunnassa tehdään lähiaikoina isoja sen tulevaisuutta koskevia päätöksiä, joista tärkein on luonnollisesti mahdollinen kuntaliitos. Ja jos sitä tehtäessä luottamusmiehet ja -naiset eivät ole tehtäviensä tasalla, niin silloin asiat ovat todella huonosti. Voi olla, että meillä on jo nyt katastrofi, jota on liian myöhäistä korjata.

Ilmaisen koulun episodi toi esiin monia ongelmia. Normaalin valvonnan ulkopuolella toimivilla ja yhden miehen pyörittämillä työryhmillä on aivan liikaa valtaa kunnallisessa päätöksenteossa. Päätöksenteko keskittyy liikaa kunnanhallitukseen ja sen toimintaa valvovan kunnanvaltuuston toimita on selvästi hiipunut. Myös puolueiden sisällä itsekkyys on lisääntymässä, eivätkä puolueiden poliittiset linjaukset / arvot enää toimi. Ihan oma juttunsa on kokoomuksen ja RKP:n soveltama puoluekuri, jossa ei ole sijaa minkäänlaiselle julkiselle keskustelulle. Myös mediamafia on omaksunut uskollisen roolinsa Haapaniemen ja Åbergin myyntitykkinä. Tämän kaiken lopputuloksena päätöksenteossa unohtuu se kaikkein tärkein, eli kuntalaisten ja veronmaksajien etu. Ollaan selvästi taantumassa aikaan ennen vuotta 2004 tai kenties vielä pahempaan.

Pähkäilijä kävi läpi tämän vuoden valtuuston kokousten pöytäkirjoja. Kun katselee valtuuston esityslistoja ja pöytäkirjoja, niin merkillepantavaa on niiden keveys. On paljon vastauksia, anteeksi vain, kevyisiin valtuustoaloitteisiin ja toisaalta monia suoraan sanoen outoja päätettäviä (toki lakisääteisiä) asioita kuten toripaikkojen vuokra, vesitaksan korotus tai eron myöntäminen sen ja sen lautakunnan varajäsenelle. On mukana toki hieman painavampiakin asioita, mutta yleensä nimikkeellä "hyväksyminen", mikä on käytännössä sama kuin kumileimasin.

Kunnanhallitus teki ennen pääsiäistä yllättävän päätöksen ilmaisen koulun rakentamisesta Vesitorninmäelle. Päätöksellä on monia todella merkittäviä seurausvaikutuksia, kuten täysin uuden kaavan pikavalmistelun aloittaminen, neuvottelut maankäyttösopimuksesta ja ilmaisesta koulusta, sekä koulun että kulttuuri- ja liikuntahallin sijoittaminen uuteen paikkaan, kaiken tämä vaikutuksen kunnan budjettiin tai mikä tärkeintä sen vaikutuksen koulupalveluiden tarjontaan. Eli ei ihan mikään pieni juttu. Mutta tätä ei nähdä tarpeelliseksi laittaa valtuuston asialistalle; tiedoksi, keskusteltavaksi tai jopa hyväksyttäväksi. Valtuustohan voisi halutessaan vaatia sitä käsittelyyn.

Kun on seurannut kunnan päätöksentekoa yli kymmenen vuotta, niin helposti käy niin, että kaikkein tärkeimmät linjaukset ja päätökset tehdään kunnanhallituksen alaisuudessa. Näin oli myös edellisellä valtuustokaudella, jolloin mediamafian nimeämä uusvasemmisto piti valtaa. Kun asiat lopulta viedään valtuuston käsittelyyn, niin ne viedään sinne lähinnä hyväksyttäväksi. Valtuuston on vaikea kyseenalaistaa maankäyttösopimusta, huonoakaan, jos se on käytännössä jo sovittu. Tai kuntalaisille epäedullista kaavaa, joka suosii gryndereitä. Valtuusto voi toki palauttaa asiat uudelleenkäsittelyyn, mutta onko siihen tahtoa, onkin hyvä kysymys. Vaatii valtuustoryhmiltä melkoista yhteistyötä.

Kaikki edellä esitetty viittaa siihen, että valtuuston valtaa halutaan entisestään vähentää ja keskittää kunnanhallitukselle ja harmaalla alueella toimiville työryhmille. Toisin sanoen Haapaniemen valtaa halutaan lisätä joka tasolla. Tämä on mahdollista, koska Haapaniemen (ei välttämättä kokoomuksen) ja RKP:n kesken on olemassa kassakaappisopimus, jossa RKP saa kuntaliitoksen Siuntion kanssa, josta Haapaniemikin hyötyy, kun saa oman valtakuntansa. Jos tämän päälle tulee asioita, kuten Haapaniemelle henkilökohtaisesti tärkeä ilmainen koulu, niin aina parempi.

Tässä sirkuksessa Kirkkonummen veronmaksajien ja kuntalaisten (koululaiset eivät maksa veroja) tarpeet ja edut ovat pahasti uhattuina. Kunnallisen demokratian periaatteiden mukaan toiminnan valvonnasta vastaa kunnanvaltuusto ja sen puheenjohtajiston pitäisi toimia, jotta todella tärkeitä asioita saataisiin valtuuston käsittelyyn. Valtuuston puheenjohtajan nimi on muuten Gustav Åberg. Gustavin pitäisi olla Timon pomo, mutta kassakaappisopimuksessa on taidettu sopia toisin. Eli Gustav on rähmällään... eikä nykyinen hallintomalli juurikaan mahdollista valtuuston harjoittamaa valvontaa. Herää kysymys, miksi me järjestämme kunnallisvaaleja, jos se johtaa harvainvaltaan.

Herää kysymys, onko tämä Kirkkonummen kunnan hyvän hallinnon toimintamalli seuraaviin vaaleihin asti. Eli Timo Haapaniemen johtamat työryhmät valmistelevat tärkeät päätökset, kunnanhallitus tekee ne virallisiksi Haapaniemen johdolla (jopa itse johtamiensa työryhmien vastaisesti omasta ehdotuksestaan) ja kunnanvaltuusto siunaa ne muodollisten ja pakollisten keskustelujen jälkeen. Siltä se ainakin tällä hetkellä näyttää.

Kommentoi! Kommentteja jätetty (1)
Totta toinen puoli
1sunnuntai, 25 huhtikuu 2010 08:12
Eki-Mies
Onhan tuo vaara olemassa, mutta valtuuston lisäksi myös muiden lautakuntien pitäisi vahtia omaa tonttiaan. Koulujen kohdalla sivityslautakunnan (tai mikä sen nimi mahtaakaan olla)ja palvelutuotannon lauta vai johtokunnan pitäisi päästä vaikuttamaan siihen, miten ja missä rakennetaan. Kouluthan ovat niiden vastuulla.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja