Kummallinen kuntahallinto

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

Otsikko lienee kaikille vanhemmille tuttu. Täytyy aina katsoa perään, etteivät kuopukset ryhdy mihinkään typerään, jota eivät ymmärrä, kun ottavat esimerkkiä isommistaan. Valitettavasti tämä tuntuu koskevan meitä aikuisia myös. Valtakunnassa koplataan ydinvoimaa ties mihin, ainakin Ylen Ajankohtainen Kakkonen ohjelman perusteella.

Sitä koplataan Keskustan viherpeippoenergiaratkaisuun (=luomutukiaisiin), kun muut tukiaiset on EU-jäsenyyden myötä kielletty tai lopetettu. Vuoristolisääkään ei tähän vuorettomaan maahan enää saada.

Vihreät kannattavat ydinenergiaa, koska ovat muuttuneet aatteesta puolueeksi ja on ns. intressi ajettavana. Vaikkei osaa kertoa, että mikä se intressi on. Tärkeintä on pysyä vallassa ja kasvaa.

SDP ei tiedä, mitä se tekee. Jos vastustaa, niin syytetään työpaikkojen menettämisestä, vaikka ydinvoiman rakentavatkin puolalaiset. Jos kannattaa, niin syytetään työpaikkojen menettämisestä, koska peesaa ulosliputtavia globaaleja yrityksiä, joilla nykyisin on paha tapa laittaa ihmisiä kilometritehtaalle.

Kokoomus taas etsii korvaavaa vientiteollisuutta maasta lähtevien tukijoidensa tuloksen kohentamiseksi ja ulosliputuksen tukemiseksi. Ladataan koko Suomi täyteen ydinpaskaa, jotta osa energiayhtiöiden voitoista lipuu maasta ulosmarssiville yrityksille.

Koko politiikka on ihan ruvella. Kukaan ei oikeasti mieti kansalaisia, vaan asioita perustellaan mitä ihmeellisimmin koplauksin. Kukaan ei halua perustella yhtä asiaa tai sen järkevyyttä, vaan kaikki koplataan, jotta tavallinen veronmaksaja ei ymmärtäisi mitään, mutta silti ymmärtäisi äänestää oikein vuoden kuluttua. Vanhan tavan mukaan pienin muutoksin.

Ihan sama meno on kunnallispolitiikassa. Koulu koplataan liikuntahalliin ja kuntaliitos tulevaisuuden potentiaaliin. Ihan vain jotta kukaan ei ymmärtäisi ja näyttäisi hyvältä seuraavissa vaaleissa ihan riippumatta todellisista saavutuksista. Siinä välissä sitten vedetään pienemmät asiat kotiin, kuten oman seuran tuet tai joku koulu jossain peräkylällä.

Sairasta on meno. Mitä tahansa saa tehdä perustelematta mitään. Ihan oikeasti - tätäkö me veronmaksajat haluamme tai edes ansaitsemme ?

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja