Kummallinen kuntahallinto

Ammattilainen vs. ääniharava

Pähkäilijä huomasi muinoin paikallislehdessä kommentin, että enemmän ääniä saanut valtuutettu oli ohitettu nimitetty jonkun puolueen "likaisessa nimityspelissä". Pähkäilijä ei mitenkään muista, mikä tapaus oli kyseessä, mutta asia on hyvinkin pähkäilyn arvoinen, siis yleisellä tasolla.

Jokaisen puolueen listoilla on ehdokkaita joka lähtöön, mukaan lukien kevyin eväin liikkeellä olevia opportunisteja tai eri alojen todellisia asiantuntijoita. Jos tulee tilanne, jossa vaihtoehtoina ovat enemmän ääniä saanut yleismies/nainen ja kyseisen lautakunnan /toimielimen erityisalan ammattilainen, niin kuntalaisten etu on ehdottomasti se, että ammattilainen ohittaa ääniharavan. Miten taitavasti puolue kyseisen kiilauksen hoitaa, onkin toinen juttu. Siinä tarvitaan sitä johtajuutta ja vastuuntuntoa. Myös ohitetun pitäisi ymmärtää kuntalaisten etu, eikä se toki aina ole helppoa.

Pähkäilijän luetuimpien tarinoiden listalla on "Lupa- ja valvontajaoston uudistamisen menestystarina". Jaoston uudistamisen onnistuminen perustui paljolti siihen, että puolueet ymmärsivät nimittää sinne toimialan hyvin tuntevia ja sitoutuneita ihmisiä, osin myös alan todellisia ammattilaisia. Toinen teknisesti kenties vieläkin vaativampi toimielin on YT-lautakunta, jossa linjataan koko kunnan yhteiskuntarakenteen kehittämistä. Pitää olla strategista ymmärrystä, talousosaamista, insinööritietoa ja paljon käytännön järkeä. Paikka siellä on kunniakysymys monelle, mutta kenellä on tarvittavaa osaamista ihan oikeasti. Käsi sydämelle, myös puolueet. Tämä voisi olla aloite. Saa ottaa vapaasti kantaa, myös vastustaa.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja