Kummallinen kuntahallinto
Ei mitään uutta
- Tietoja
- Kategoria: Kommentit
- Julkaistu tiistai, 30 marraskuu 1999 02:00
- Kirjoittanut Mukana ollut
- Osumia: 205
Kirkkonummen kunnallispolitiikassa tämä ei ole mitään uutta. Näin on aina tehty ja elleivät demokratialle suotuisat tähdet loista tulevaisuudessa, niin näin myös tullaan tekemään. Puolueet kähmivät vaalien jälkeen, kuten valtakunnankin pelissä, mutta kunnallisia ohjelmia ei tuoda julki tai niitä ei ole olemassakaan. Tai ns. Ohjelmat ovat vain lehmänkauppoja, joissa sopijapuolueet antavat toisilleen avoimia valtakirjoja yhteistyön nimissä. Kaikki on sitten viimepelissä kiinni puoluekurista, jossa nokkapoliitikot kyykyttävät avarakatseisia noviiseja ja vievät tahtonsa mukaan. Viime vaalien jälkeen oli hauskaa tai itse asiassa surullista lukea ns. hallitusneuvotteluista, joissa Timo jämäkästi keppiä käyttäen laittoi porukat kuriin. Samaan aikaan luettiin kokoomuksen, mukaan lukien Haapaniemi, lausuntoja, kuinka äänestäjät ovat antaneet heille valtakirjan. Jo näistä kommenteista saattoi päätellä mitä tuleman pitää keskustan koulun suhteen ja että kuntaliitosasia nostetaan pöydälle heti vaalien jälkeen. Mutta ei vahingossakaan ennen sitä. Kokoomuksen rivit ovat tässä suhteessa hajallaan, kuten nähdään. Eihän sitä sovi kertoa äänestäjille tai edes mielipidettään. Nyt kun kouluhanke on säädetty itselle suosiolliseksi niin hoidettavana on vielä kuntaliitos. Se ilmeisesti tuli luvattua ruotsalaisille hallituskähminnän yhteydessä. Tässä kuntaliitosasiassa on vain yksi ongelma. Liitos vaatii aina kaksi osapuolta ja nyt toinen laita näyttäisi pahasti lipeävän. Pakko on siis puhua osakuntaliitoksen selvittämisestä ja muista yhteistyömahdollisuuksista, vaikka niitä on sovittuna jo nyt enemmän kuin kukaan jaksaa laskea. Aiemmat valtuustot ovat sopineet yhteistyöstä useilla alueilla ja useiden kuntien kanssa. Valitettavasti nämä eivät palvele Haapaniemen eikä Åberginkaan pitkän tähtäimen intressejä ja siksi ne on haudattava ja uudelleen tehtävä. Samalla hukataan virkamieskunnan resursseja jo aiemmin selvitettyjen asioiden uudelleen selvittämiseen, jotta lopputulokset olisivat ns. oikeita. Tavallaan on merkillistä kuinka paljon kunnanhallituksella on valtaa suhteessa valtuustoon. Tämän voi helposti todeta pelkästään pöytäkirjoja selailemalla. Jos tarkkailun kohteeksi ottaa vaikkapa tämän vuoden pöytäkirjat, niin valtuusto näyttää lähinnä Aku Akantalta suhteessa kunnahallitukseen. Valtuuston kokouksien määrään vähyyttä perustellaan kustannuksilla, jotka kuitenkin kuntademokratian nimissä tehtävien hallituspäätöksien kustannuksien rinnalla ovat osapuilleen pyöristysvirhe. Jos valtuuston kokouspalkkiot lasketaan yhteen, niin väitän, että ne ovat pienemmät kuin kunnanhallituksen puheenjohtajan henkilökohtaisesti nostamat kokouspalkkiot hallituksen kokouksista ja asetetuista työryhmistä yhteensä - vuositasolla. Koska valtuustolla ei ole valtaa eikä roolia, ei siihen kohdistu mielentiintoa. Siksi ihmiset eivät äänestä tai äänestävät vähän. Tämähän sopii kärkipoliitikoille, koska heidän äänimääränsä on taattu intressiryhmien toimesta tai hulppean medianäkyvyyden avulla sekä paikallisen mediajulkisuuden tukemana. Seuraavat Kirkkonummen kunnallispoliittiset käänteet voikin lukea vuoden 2004-2008 kunnanhallituksen pöytäkirjoista. Aku Ankka valtuuston puheenjohtaja ollessaan Haapaniemi joutui nielemään hänen mielestään mitä ihmeellisempiä "uusvasemmiston" päätöksiä, joita hän kunnanhallituksen ja johtamiensa kunnanhallituksen nimittämien työryhmien kautta systemaattisesti nyt kumoaa ja kääntää haluamikseensa. Timoa on helppo ymmärtää. Hän lienee perusluonteeltaan urheilija (koska on SLU'ssakin mukana), joka ei siedä tappioita. Kaikki mikä ei ole historiaa on muutettavissa. Kunnioitettava lähestyminen, ellei se kohdentuisi kuntalaisiin ja pönkittäisi ainoastaan omia tarkoitusperiä. Tämän pitkän yhteenvedon loppuun sopinee toteamus - "Sitä saa mitä tilaa"

