Kummallinen kuntahallinto

Keskustellaanko vai jatketaanko väittelyä?

Takamus puuduksissa Apu istui lentokoneessa liikematkalla huitsin nevadaan ja tavasi päivän vanhaa Kauppalehteä. Jotenkin turtunut silmäily bongasi sanan Kunnallisvaali osiosta Debaatti 10.11. sivulta 14. Kyseisessä debaatissa Valtionvarainministriön neuvotteleva virkamies Raili Mäkitalo ansiokkaasti pähkäilee kuntien palvelutuotantoa monista eri näkökulmista.

Jutussa mainiointa on se, että siitä löytyvät kaikkien Kirkkonummen kunnallisvaaliehdokkaiden teesit hyvinvointipalveluiden tuottamiseksi. Debaatista löytyvät niin palvelusetelit kuin tehokkuuskin unohtamatta oman palvelutuotannon vahvuuksia. Artikkelissa todetaan myös että suomalainen palvelutuotanto nykyiselläänkin on tehokasta vertailuryhmässään.

Enempää kommentoimatta debaattia itseään kaikki ehdokkaat voivat sanoa, että minähän tiesin jo tämän ja kerroinkin sen, samalla sulkien silmät muille näkemyksille. Tässähän se juttu onkin. Me toistuvasti suljemme silmämme muiden ajatuksilta ja siksi kehitys on hidasta. Suvaitsevaisuus ja muiden näkemyksien kunnioittaminen voisi olla tie parempaan tulevaisuuteen.

Apu on kahden pienen tytön isä. Vaikka olen luonteeltani kovapäinen, niin aika nopeasti opin, että "juupas eipäs" keskustelu ei palkitse ketään. Sen sijaan vaihtoehtojen rakentaminen ja niistä sopiminen on erittäinkin hedelmällistä. Valitettavasti näyttää siltä, että kunnalispoliitikassamme on ainoastaan väittelijöitä paikalla. Jotenkin en usko, että tämä on poliittisesti aktiivisten ihmisten perimmäinen minä, vaan ainoastaan poliittinen rooli, joka tahtomattaankin menee päälle tilaisuuden tullen. Keskustellanko?

Oma mielipiteesi on vain muutaman hiiren klikkauksen päässä tästä - mihin ikinä haluatkin kantaa ottaa. Jos et löydä mielenkiintoista kohdetta ajatuksillesi, niin avaa uusi lukijoiden palstalla.

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja