Kummallinen kuntahallinto

Rakennuskiellosta; suhteellista hommaa

Pähkäilijä tunnustaa harrastuksensa vuoksi lukevansa mediamafian toimittamaa paikallislehteä. Joskus siellä on ihan selkeitä uutisiakin, niin kuin tarina Kylmälän rakennuskiellosta. Kylmälässä rakentaminen on ollut aika vallatonta, koska se on verotilastojen mukaan Suomen kymmenen rikkaimman kylän joukossa. Esimerkiksi massiivia hevostalleja maneeseineen on rakennettu ilman, että kukaan olisi katsonut kokonaisuutta tai miettinyt hevosten ulkoilureittejä, ihmisistä puhumattakaan. Ajatus puhaltaa peli poikki, ja aloittaa osayleiskaavan tekeminen on kunnalta järkevä veto. Kuten myös rakennuskielto. Vara tosin kiristelee hampaitaan; hänellä kun on siellä rahakkaita kavereita.

Rakennuskiellon tarkoituksena on rauhoittaa tilanne. Jos on odotettavissa, että kaavalla asetetaan rajoituksia ihmisten henkilökohtaisille unelmille tai ahneudelle, niin kaavan valmistelu saisi helposti aikaan melkoisen epärationaalisen rakentamisen tai kiinteistökauppojen aallon. Joku varmaan muistaa, että jos metsäomistaja saa tietää, että Naturan suunnittelijat kävivät hänen liito-oravahaavikollaan, on parasta hakata haavikko maan tasalle, varmuuden vuoksi. Näin se menee. Eli rakennuskielto on kunnalta hyvä veto. Ja tapaus Hagelbergillekin on perusteensa, ruotsinkielistä yrittäjää pitää aina auttaa hädän hetkellä. Eli ihan hyvä näin. Toivotaan, että tämä pitää.

Mutta pähkäilijä on aina pähkäilijä, ja kaivaa haisevia tunkioita. Mieleen tulee vanha tarina Veikkolan suunnalta, jossa aikanaan tehtiin kaavaa, ja lain mukaan alueelle määrättiin rakennuskielto. No, yhden merkittävän paikallisen poliittisen vaikuttajan hyvällä kaverilla (myös äänestäjällä?) oli kyseisellä alueella suunnitteilla rakennushanke. Ja jotenkin mystisesti alueen rakennuskielto kumottiin, ja uskollinen äänestäjä sai rakennuslupansa. Ja kyseistä poliittista vaikuttajaa kaavaillaan paraikaa toimialan vetäjäksi. Pässi kaalimaan vartijana, sanoo pähkäilijä.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja