Kummallinen kuntahallinto
Heinäsirkat iskevät Evitskogiin
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu perjantai, 21 marraskuu 2008 19:42
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 685
Pähkäilijän piti jälleen keksiä raflaava otsikko, jotta edes joku viitsii käydä katsomassa hänen horinoitaan. No, pähkäilijä huomasi harmikseen selailevansa paikallislehtemme uusinta numeroa etsien edes jotain merkkejä mediamafiasta. Mutta ei sitten mitään. Jostain syystä ovat painuneet maan alle tai sitten peräkamareihin tekemään lehmänkauppoja. Pähkäilijä jää kärsivällisesti odottamaan heidän paluutaan.
Mutta onhan lehden sivuilla jotain hyvin mielenkiintoista sivulla 5. Ja samalla myös jotain hyvin outoa... joten pähkäilijä laittoi oman verkostonsa selvittämään tosiasioita, niitä kun ei paikallislehdessä koskaan kerrota. Mediamafia kertoo tässäkin tapauksessa sen oman kannan pakolaiskeskuksen perustamiseen, tosin poikkeuksellisen taitavasti, kauniisti ja jopa loogisesti esitettynä. Se viesti on, että "meille ei kyllä mitään mutakuonoja oteta". Mutta käydäänpä asioita läpi kohta kohdalta.
Ensimmäinen virhe asian valmistelussa on varmasti se, että asiaa on käsitelty ns. salassa Aktiivin omistajan, TE-keskuksen ja ministeriön kesken. Kunnan roolista valmistelussa ei pähkäilijällä ole kunnon tietoa. SPR:n edustajan kommentti on paljastava. "Asiasta tiedotetaan alueen asukkaille, kun asiasta on päätetty". VÄÄRIN, sanoo pähkäilijä. Tämä on paikkakunnalle ja kouluyhteisölle iso asia, ja heidän oikeutensa on kuulla asiasta etukäteen ja esittää kommenttinsa, senkin uhalla, että ne olisivat murhaavan negatiivisia. Läpinäkyvyyttä päätöksentekoon lupaili jopa eräs herra Haapanen viikko sitten.
Suomi on kansainvälisen yhteisön jäsen ja velvollinen kantamaan oman osuutensa pakolaisvirrasta, jeesustelee businesta tekevä kiinteistövälittäjä Matti Jäntti. No, hänhän saattaa olla humanisti, mutta aika pahasti homma haisee. Mutta siitä huolimatta hän on oikeassa. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin myös pakolaisasioissa, sen vuoksi pakolaiskeskuksia on perustettu pitkin Suomea. Punkalaitumelle, Siilinjärvelle tai Takahikiälle, siis pääsääntöisesti paikkoihin, joissa on tarjolla hylättyjä kouluja tai muita tiloja sekä tarvetta luoda valtion tuella tarpeellisia työpaikkoja. Nämä kunnat ovat osin vastentahtoisesti kantaneet kortensa Suomen humaanien sopimusten täyttämiseksi, mutta sieltä kuuluu myös positiivisia uutisia. Vaikka siellä jos missä kulttuurierot lähtökohtaisesti ovat aika arveluttavat. Ja pätevän henkilökunnan saaminen ei ole ihan helppoa. Mutta Suomen kansainväliset sopimukset eivät ole Kirkkonummen asia. Telaketjumiehen esittämän linjan mukaan mehän olemme itsenäisiä.
Aidsia, tuberkuloosia, häiriintyneitä lapsia, terroristeja, heinäsirkkoja.. eli lyhyesti sanottuna täystuhoa odotettavissa. Vaikka paikallislehden jutussa näitä asioita on laitettu nimettömien vanhempien kommenteiksi, todellisuudessa ne heijastelevat kunnanhallituksen vanhoillisen ja oikeistolaisen puolen näkemyksiä (ja eräs PS ei ollut vielä edes läsnä). Pähkäilijän saamien epävirallisten tietojen mukaan heidän näkemyksensä kokouksessa olivat vainoharhaisia ja osin jopa rasistisia. Pähkäilijä ei kansainvälisenä toimijana halua mätkiä tämän enempää.
Mutta huvittavinta kaikessa on asian uutisointi. Virallisesti KH:n pöytäkirjassa löytyy vain seuraava teksti "kunnanhallitus keskusteli valtion suunnitelmista sijoittaa vastaanottokeskus entisen Aktiivi-instituutin tiloihin Evitskogiin ja antoi jatkotoimenpiteitä koskevaa evästystä kunnanjohtajalle". Ja paikallislehdessä sitten siteerataan kunnanhallituksen "omaa kannanottoa", jossa onkin sitten melkoisia sammakoita. Paikka on syrjässä, sinne on huonot kulkuyhteydet, sinne on vaikea saada henkilökuntaa, koululaisten turvallisuus.. Perussuomalaisten käyttämän uuden poliittisen retoriikan mukaan ONHAN MELKOISTA PASKAA JA HURSKASTELUA. Kun Aktiivi-instituuttiin runsaat vuosi sitten suunniteltiin kunnan pohjoisosan syrjäkylien lasten sijoituspaikkaa, nämä asiat kuitattiin sivulauseissa. Päinvastoin, paikka oli idyllinen, toimiva, luonnon keskellä... Mutta politiikassa vuodessa kaikki kääntyy toisin päin. Kun telaketjun peli sitä vaatii.
Se, että vieraasta kulttuurista tulevat lapset tai nuoret sijoitetaan Aktiivin tyyppiseen paikkaan lähelle pääkaupunkiseudun palveluita, ei sinänsä ole huono vaihtoehto. Ja pääkaupunkiseutu on varmasti monikulttuurisempi kuin joku Mämmilä keskellä korpea. Toisaalta pakolaiskeskuksen, päiväkodin ja nykyisen koulun yhteensovittaminen ei varmasti ole helppoa, mutta sekin asia pitäisi objektiivisesti käydä läpi. Kuten moni muukin asiaan liittyvä asia. Nyt suvaitsemattomat tahot ampuvat varmuuden vuoksi pakolaislapset hengiltä jo ennen Oitbackan VPK:ta, jonkun yhteisen hyvän nimissä. Että sellainen tämä Kirkkonummi, löyhkäävä lintukoto.

