Kummallinen kuntahallinto

Läppäreiden lisäksi valtuutetuille kiikarit

Kun pähkäilijä juttelee omien poliittisten neuvonantajiensa eli kunnanvaltuutettujen kanssa, niin usein tulee sellainen hassu olo, että puhumme ihan eri asiasta. Varsinkin ansioituneemmat luottamushenkilöt puhuvat minulle kuin jollekin kollegalleen ja usein kielellä, jota minun tavallisena tallaajana on vaikea ymmärtää. He puhuvat kovalla innolla kokouksien kulusta, numeroista, vastaesityksistä, kuka sanoi mitäkin ja kuka teki virheen. Vaikka minä olisin kysynyt heidän ryhmänsä mielipidettä esim. vain kuntaliitokseen. Eli jää sellainen kuva, että he ovat jääneet loukkuun omaan valtuustomaailmaansa, eivätkä enää pääse sieltä ulos. Onneksi näin ei ole kaikkien luottamushenkilöiden kohdalla, joten suurimman osan kanssa voi yhä puhua kunnan asioista selkokielellä.

Muinoin ministeriön aikoina pähkäilijä oli ratkaisevan kokouksen edellä huolissaan omasta massiivisesta projektistaan ja sen budjetista. Voi veikkonen, älä sinä turhaan huolehdi, rauhoitteli vanhempi kollega. Sehän on kymmenien miljoonien hanke; ei kukaan siitä halua keskustella; se menee läpi nuijan kopautuksella. Kuten menikin. Ja pitkät keskustelut käytiin pikkujutuista, joissa kaikilla oli hirveä halu näyttää oma osaamisensa. Tällä logiikalla homma menee usein myös kuntahallinnon asioissa. Virkamiehet tekevät viikkokausia töitä jonkun ison hanke-esityksen kanssa, ja kun luottamusmiehet eivät pysty siitä keskustelemaan kokonaisuutena, joku keksii irrottaa sen sisältä pari siltarumpua, joista käydään sitten raivokasta puoluepoliittista debattia. Jotain konkreetista, jossa panosta ja pääsee tekemään tärkeitä päätöksiä. Ja sitten koko iso hanke joko kaatuu tai seisoo sen keskustelun perusteella. Motivoi muuten kovasti virkamiehiä tekemään perusteellista työtä. Kuin täyttäisi lottokuponkia.

Pähkäilijä varmaan haluaa sanoa jotakin tähdellistä, joten yritetään sitkeästi jatkaa tarinaa. Ongelman ydin ei ole siinä, etteivätkö päätöksentekijämme olisi riittävän päteviä tekemään isoja päätöksiä, vaan pikemminkin siinä, että päätöksentekijät menevät ihan liian lähelle päätettäviä asioita. Kulunut sanonta on, että ei nähdä metsää puilta tai että mennään lillukanvarsiin. Luottamusmiesten tehtävä ei ole lähteä ruotimaan luottamusmiesten tekemiä esityksiä desimaalin tarkkuudella, ainakaan kokouksissa. Kokouksiin pitää valmistautua, ja sinne mennessä pitää asioista olla selkeä kuva. Ja päättäjällä pitää tarpeen mukaan olla kykyä nähdä selkeästi tuhansia, kymmeniä tuhansia tai miljoonia. Eli toisin sanoen katsella kunnan asioita eri korkeuksilta. Kuten esimerkiksi google earthissa tai karttaohjelmassa; zoomailla.

Pähkäilijä on työnsä puolesta ollut kehittämässä päätöksentekokulttuuriin liittyviä asioita, joten hyvällä omallatunnolla voin sanoa, että puheenjohtajilla on keskeinen rooli ohjata päätöksentekijöiden käytäntöjä. Puheenjohtaja voi "vaatia", että hänen lautakunnassaan kotityöt tehdään kotona, pilkkuja ei viilata kokouksessa, kaikkien pitää olla äänessä ja asiat vedetään tasapuolisesti ja jämäkästi yhteen ja myös päätetään. Toisaalta hän voi rohkaista ja vaatia virkamiehiä tuomaan käsittelyyn vain valmiita asioita tai kylmästi palauttamaan keskeneräiset tekeleet hallintoon. Tästä se lähtee, mutta riippuu toki myös rivijäsenten asenteesta ja kurinalaisuudesta. Niin mutta kun, sanoo moni. Kommentoikaa ihmeessä !!

Mutta palataanpa otsikkoon. Tekno kertoi, että valtuutetuille hankitaan kunnan puolesta läppärit. Samaan pakettiin voisi laittaa myös kiikarit. Niillä näkee sopivan kauaksi, mikä on tärkeää kun arvioidaan kuntaliitokseen liittyviä asioita. Ja niillä on vaikea katsella budjettilaskelmien desimaaleja, hyvä sekin. Mutta älkää unohtako sitä tärkeintä kanavaanne; kontaktejanne äänestäjiin tärkeiden asioiden edellä. Tulkaa rohkeasti ulos kuplastanne.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja