Kummallinen kuntahallinto
Luottamushenkilöiden päästötodistukset
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu perjantai, 19 joulukuu 2008 00:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 324
Valtuustokausi 2004-08 ollaan laittamassa tällä viikolla pakettiin, ja valtuutetut sekä kaikki muutkin pääsevät hyvin ansaitsemalleen joululomalle, tai jotkut peräti eläkkeelle. Tätä ilmiötä pähkäilijä pohdiskeli mm. jutussaan aivovienti ja Kirkkonummi. Mutta eipä mietitä nyt synkkiä, vaan lähinnä positiivisesti.
Tämän valtuustokauden aikana kymmenet meidän valitsemamme luottamushenkilöt; sukupuoleen, koulutukseen, ikään, asuinpaikkaan tai kielisyyteen katsomatta; ovat raahautuneet työpäivänsä jälkeen eri lautakuntien ja muiden luottamuselinten kokouksiin. Kokoukset ovat vaativia ja raskaita, koska ison kunnan asiat eivät ole yksinkertaisia ja taloustilanne on vaikea. Vastuuntuntoinen luottamushenkilö valmistautuu kokouksiin päiviä etukäteen tutustumalla pelottavan paksun valkoisen kirjekuoren sisältöön ja kontaktoimalla "avustajiaan", jotka ovat milloin milläkin keinolla hankittuja aihelueiden osaajatuttavia. Ensin ovat ryhmäpalaverit tai muut taktiikanhiontakuviot, ja sen jälkeen varsinaiset kokoukset. Ja kun rättiväsynyt luottamushenkilö palaa kotiin kymmenen jälkeen, perheeltä ei heru yhtään sympatiaa demokratian raskaalle raatajalle. Mutta, tämä on arvokasta vapaaehtoistyötä meidän kakkien kuntalaisten puolesta ja hyväksi. Ja se meidän kuntalaisten pitää tunnustaa. Ainakin pähkäilijä kiittää.
Tässä yhteydessä ei pidä myöskään unohtaa kunnan virkamiehiä ja -naisia, jotka tekevät korvaamatonta tausta- ja valmistelutyötä luottamuselimille. Ja myös osa heistä paahtaa pidennettyä päivää luottamuselinten kokouksissa ja seuraavana päivänä heidän pitää laittaa joskus kaoottisetkin kokoukset järjelliseen pakettiin. Pähkäilijä nostaa hattua ja kiittää, mutta heille toki maksetaan palkkaa tästä työstä. Ehkä joskus likaisen työn lisäkin olisi paikallaan.
Kuten Pähkäilijä on jo aiemmin tuonut esiin, kuluvalla valtuustokaudella kunnan päätöksenteko on mennyt aimo annoksen aiempaa keskustelevampaan ja demokraattisempaan suuntaan. Kuitenkin olemme vasta avoimuuden, oikeudenmukaisuuden ja läpinäkyvyyden kynnyksellä. Ja tekevällehän sattuu ja virheistä pitää oppia. Pähkäilijän oppi-isä työmaailmasta totesi kerran, ettei aasin potkusta toisella kertaa opi enää mitään uutta. Tärkeintä on, että tehdään yhdessä, ei pelätä railakastakaan keskustelua ja kunnioitetaan pelin sääntöjä. Ja että on visio ja unelmasta paremmasta kunnallisesta päätöksenteosta kaiken tämän taloudellisen ankeuden keskellä.
Ai, että pähkäilijä on luvannut päästötodistuksia. No, annetaan kuluvan kauden luottamushenkilöille sellainen sopiva 7.5 hyvästä yrityksestä. Ja lupa- ja valvontajaostolle annetaan erityismaininta parhaasta parannuksesta. Vertailun vuoksi pähkäilijä haluaa tuoda esiin, että edellisen kauden telaketjun pisteet olivat luokkaa 4. Sama kuin pähkäilijän numero laulusta kansakoulussa. Mutta vielä kerran. PÄHKÄILIJÄ KIITTÄÄ, myös oppositiota.

