Kummallinen kuntahallinto

Berlusconi ja Kirkkonummi

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on melkoinen politiikan fakiiri, koska mitä tahansa hän tekeekin, se herättää voimakkaita reaktioita puolesta ja vastaan. Kun hän mollaa suomalaista ruokaa, hän samalla puolustaa italialaista ruokaa. Tai kun hän kehuu Barack Obaman rusketusta, kukaan ei saa selvää, onko kyse rasismista vai huonosta huumorista. Berlusconi on kuuluisa myös siitä, miten hän vuodesta toiseen väistelee oman maansa oikeuslaitosta. Yksi syy olla mukana politiikassa, vieläpä pääministerinä, on poliittisen aseman antama syytesuoja. Ja vallassa ollessa syytteet yleensä vanhenevat tai sinä aikana voi laatia uusia lakeja, joilla takautuvasti syytteitä voidaan lieventää. Berlusconi on siis innovatiivinen mies, ja maansa käytännössä konkurssikypsä. Samanlainen poliitikkojen syytesuoja on käytössä myös Ranskassa, mutta ei sentään Suomessa, mitä eräät tahot harmittelevat.


Vanhan lupa- ja valvontajaoston aikana (2000-04) tuli useasti esiin, että sen vanhoilliset jäsenet eivät halunneet myöntää, että Suomen lakia pitäisi soveltaa myös meidän kunnassamme. Asioita olisi pitänyt heidän mielestään hoitaa Kirkkonummen oman käytännön ja perinteen mukaisesti. Näin ollen hallinto-oikeudet joutuivat useasti ohjeistamaan jaostoa ja muuttamaan sen päätöksiä kuntalaisten oikeusturvan varmistamiseksi. Kerrassaan hävytöntä puuttumista kunnan sisäisiin asioihin tahoilta, joka eivät edes tunne kunnan oloja ja tapoja. Näin asiaan saatettiin vastata ja halutaan vastata yhä edelleen.
Vielä mielenkiintoisempi oli tapaus, jossa YT-lautakunnan silloinen puheenjohtaja osana laajempaa ja mielenkiintoisempaa Sundsberg-episodia joutui oikeuteen lahjoman vastaanottamisesta. Lopulta hänet myös tuomittiin kyseisestä rikoksesta. Tekevälle sattuu kun kunnolla rapataan. Mutta oppiakin pitäisi ottaa.


Erityisen merkittävää tässä tapauksessa kuitenkin on hänen kommenttinsa oikeuden päätöksestä. Tarinoiden mukaan hän oli sitä mieltä, että vain äänestäjät voivat päättävää hänen mahdollisesta syyllisyydestään. Siis että Suomen oikeuslaitoksella ei olisi valtuuksia puuttua kunnallisen luottamusmiehen rikolliseen toimintaan, ainakaan Kirkkonummella. Näin siis maassa, jossa edes presidentillä ei ole syytesuojaa. Kerrassaan mielenkiintoinen kannanotto johtavalta luottamushenkilöltä, jota tiettävästi kaavaillaan uuden kunnanvaltuuston johtoon.


Pähkäilijä kirjoitteli kuukausi takaperin Lohjan Kokoomuksen linjakkaista päätöksistä vahvistaa kunnallisen päätöksenteon uskottavuutta. On selvää, että Kirkkonummella ei vastaavaa kulttuuria ole, vaan elämme yhä feodaaliajassa. Saattaa olla, että edellä mainittu luottamusmies haikailee vanhakantaisen oikeuskäytännön perään, jossa syytetyt kivitetään tai jätetään kivittämättä kerran vuodessa Kirkkonummen torilla. Se olisi sitä todellista kansanvaltaa. Ja voisi toimia sikälikin, että kiviä tässä kunnassa riittää. Mehän voisimme ensimmäisenä äänestää kyseisen sankarin uskottavuudesta; koska ja millä torilla, isoja vai pieniä kiviä ??


Vakavasti puhuen myös Kirkkonummella tulisi kuntalaisten ja nimenomaan heidän valtuustoon äänestämiensä edusmiesten ja -naisten pitää tiukasti huolta siitä, että kunnassa valtaa pitävät vain henkilöt, jotka ovat siihen myös eettisesti arvioiden esteettömiä ja ulkopuolisista tahoista riippumattomia.


Kukaan edustajistamme ei ole saanut lähellekään yli 50% vaaleissa annetuista äänistä, joten minkäänlaiseen hegemoniaan tai henkilökulttiin ei ole aihetta eikä perusteita. Kunnan johdossa pitää olla nuhteettomia henkilöitä, joiden objektiivisuutta, moraalia tai vaikuttimia ei voida asettaa kyseenalaisiksi. Ainakin pähkäilijän mielestä.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja