Kummallinen kuntahallinto
Uusi valtuusto kompuroi
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu lauantai, 31 tammikuu 2009 00:00
- Kirjoittanut Apupähkäilijä
- Osumia: 462
Valtuustokauden avaus Kirkkonummen Koulukeskusken auditoriossa 29.1. oli tavallaan mielenkiintoista kuunneltavaa. Tilaisuuden kulusta näyttäisi syntyvän ainakin kolme eri totuutta - tai ehkäpä vain mielipidettä - koska totuuksia lienee kuitenkin vain yksi. Ensimmäinen mielipide onkin jo julkaistu mediamafian viikonloppunumerossa Hirven kommentteineen. Toinen on tämä Pähkäilijän mielipide ja kolmas tulevat pöytäkirjat. Niin ja tietenkin ne kaikkien läsnäolleiden mielipiteet neljäntenä.
Kaikkien alkukromeruulien jälkeen kokouksen kulku oli aika yksitoikkoinen. Luottamusmiestyöryhmän päätökset luottamuspaikkojen jaosta nuijittiin pöytään yksimielisesti. Ainoastaan Pirkko Lehtisen kommentin saattelemana. Puheenvuorossaan Pirkko pahoitteli puheenjohtajiston naisettomuutta.
Uunituore kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Haapaniemi kannusti kiitospuheessan talkoisiin, mitä lie sillä tarkoittanut, ja hämmästeli Pirkon esille tuomaa asiaa aivan kuin se olisi tullut puskista. Herra kun itse veti tätä luottamusmiestyöryhmää, niin ei asian olisi pitänyt olla mikään yllätys. Ellei sitten sokaistunut omille tavoitteilleen ja unohtanut tasa-arvoa ja muitakaan arvoja.
Uuden valtuuston puheenjohtajan, Gustav Åbergin, taival alkoi kyllä lievästi ilmaisten hiukan kangerrellen. Oli hiukan äänestyskäytännöt hukassa ja kaiken kukkuraksi valtuustosta tehtiin kyllä täysin kumileimasin hekilövalintoihin liittyen. Jopa laillisuuden rajoja hipoen, kuten Pirkko mielestäni ihmetteli.
Luottamushenkilöehdokkaiden nimiä ei lausuttu ääneen, vaan tyydyttiin pelkästään kysymään muutoksia ennalta jaettuihin nimilistoihin. Herääkin kysymys, että kenen vastuulla olisi ja miten tilanne korjattaisiin, jos selviäsi, että valtuutetuilla hallussaan olleet listat eivät olleetkaan samanlaiset? Syystä tai toisesta.
Myöskin pitkä keskustelu ja ennen kaikkea päätöksenteko Masalaan sijoitettavasta "Tuetun asumisyksikön hankesuunnitelman hyväksymisestä" sai ainakin Pähkäilijän haukkomaan henkeään. Kuka loppujen lopuksi tunsi olleensa yhtämieltä ja mistä? Pähkäilijä ei ole mikään noviisi kokouksien suhteen, edes valtuustojen, mutta yhtä sekavaa käsittelyä ei aiemmin eteen ole sattunut.
Ensin oli paljon puhetta ilman sisältöä, mutta sitten Keskustan Antti Salolainen piti koko illan järkevimmän puheenvuoron ja laukaisi tilanteen, joka oli hyvää vauhtia matkalla katastrofiin. Jopa kokeneilla valtuutetuilla tuntui olevan epäselvyyttä siitä, mistä todellisuudessa oltiin päättämässä.
Lopputulos ok ja Masalassakin voidaan nukkua taas, ellei nykyistä päätöstä muuksi muuteta.
Illan kummajaiset
Kuten jo mainittu, henkilövalintojen hyväksyminen nimiä lukematta oli kyllä hämmentävä veto puheenjohtajalta. Tämän tason kysymyksissä ei saa olettaa mitään, vaan on varmistettava asian kiistattomuus.
Alkuilan kummajainen oli myös Pirkko Lehtisen "kommentti" naisten asemasta puheenjohtajistossa. Pähkäilijänkin mielestä aiheellinen kommentti, mutta täysin joutavaa löpinää ilman ehdotusta. Kai se on valtuuston tehtävä leimata luottamusmiestyöryhmän aikaansaannokset paikkajaossa, vaikka kuin olisi epäkohtia täynnä.
Pähkäilijän mielestä me emme äänestäneet tällaisesta valtuustosta, vaan sellaisesta, joka pystyy keskustelemaan ja korjaamaan myös omat virheensä. Näyttäköön tulevaisuus miten valtuusto toimii ja laitettakoon tämä lapsus alkukankeuden piikkiin.
Ruotsalaisista Kokoomukseen loikannut Sjölund piti puheenvuoronsa ensin suomeksi ja sitten referoi Ruotsiksi. Kokoomuksen valtuustoryhmän määräyskö? Pelleilyä koko kaksikielisyys sanoo Pähkäilijä. Kaikkea ei tehty kaksikielisesti ja puheenvuorot käännettiin, miten käännettiin, kenen toimesta millonkin. Jos ollaan oikeasti kaksikielisiä valtuustossa, niin puolueettomat simultaanitulkit paikalle ja sama säästö kielten opetuksesta. Siinä vaihtoehdot valtuustolle mietittäväksi ja kaksikielisyyspelleily sikseen.
Â
Raija Vahasalon esittämät kommentit asiakohdassa 25 "Tuetun asumisyksikön hankesuunnitelman hyväksymisestä" jäivät kummeksuttamaan Pähkäilijää. Vahasalo toi esille, että kuntalaisilla on vielä monta mahdollisuutta valittaa asiasta myöhemmin hankkeen edistyessä. Kummallinnen ajattelutapa.
Jos Kokoomuksen mielestä kuntalaisten ainoa vaikuttamistapa on siis valittaa jo tehdyistä päätöksistä, niin kaukana ollaa kuntalain hengestä. Olisihan se perin outoa, jos kuntalaisten valituksen johdosta valtuusto tai jokin muu elin muuttaisi päätöksensä. Jos taas lain voimalla muutosta haetaan, niin kyllä silloin myös virkamiesten ja luottamushenkilöiden asema on liipaisimella.
Pirkkokin puhui toisessa puheenvuorossaan tiedottamisesta ja avoimuudesta ja kuinka valtuuston pitäisi kiinnittää siihen huomiota. Oikea asia, mutta väärä tarina sanoo Pähkäilijä. Tässä suhteessa Kirkkonummen ja etenkin virkamiesten Aarnion johdolla tulee ainoastaan noudattaa lakia, siis jatkossa.
Kuntalaisten kuuleminen ja vaikuttamismahdollisuuksien luominen asioiden valmistelun yhteydessä on kirjattu lakiin, eikä valtuuston agendaan. Tässä suhteessa kuullosti siltä, kuin valtuusto ja ainakin Pirkko tietäisi, että lakia ei nykyisellään kunnan asioiden valmistelussa aina noudateta. Mielenkiintoista, mutta totta. Paljonhan meillä on oikaisuvaatimuksia ja hallinto-oikeudelle jätettyjä valituksia.
Kokouksen loppuluolella Masalan asian käsittelyn yhteydessä koko homma levisi käsiin. Yllä esitetyn lisäksi kesken kokouksen Kokoomus piti sisäisen huutoäänestyksen siitä mistä oltiin päättämässä ja oltiinko asiasta yhtämieltä vai ei. Tulkinta päätöksistä jäi täysin pöytäkirjan kirjoittajille.
Mediamafian kummajaiset
Medimafia oli tällä kertaa sisäsiisti ja kertoi asiat ihan asiallisesti. Tietenkin jättäen huomiotta asiat, jotka eivät tavoitteisiinsa sovi.
Sen sijaan nimimerkki "Hirvi" tarinassaan jaksaa hämmästyttää pähkäilijää, vaikka jutun kuinka monta kertaa lukisi ja yrittäisi avarakatseisesti yhdistää illan tapahtumiin. Jätetään luottamusmiesryhmän Timon kepillä ja porkkanalla aikaan saatu laiha lohtu sikseen, koska nuo kokouksethan eivät olleet julkisia.
Kun Hirven jutun lukee uudelleen ja uudelleen tulee mieleen ainoastaan mainos, jolla pyritään luomaan poliittisesta päätöksenteosta sellainen kuva, että kaikki meni hyvin ja asiat ovat loistavasti - meidän Timon johdolla ja ansiosta.
Hirven mainostamasta tasapuolisuudestahan ei ole tietoakaan. Tasa-arvokin on tasapuolisuutta ja sukupuolinen tasa-arvo kunnan johtopaikoilla ei toteudu ainakaan seuraavaan kahteen vuoteen, jonka ajan valtaosa nyt tehdyistä henkilövalinnoista on voimassa.
Ei kuullosta kovin tasapuoliselta sekään, että laiha sopu saavutettiin Timon kepillä ja porkkanalla ja siihen liittyvällä uhkailulla. Tuntuuhan tuosta kuuluisasta pisteytyksestäkin olevan erinlaisia tulkintoja olemassa.
Pähkäilijä ei myöskään aistinut minkäänlaista tunteiden valloilleen pääsyä, eikä myöskään Hirven mainostamaa uusien valtuutettujen puhemyrskyä. Kyllä vanhat ketut hoitivat puhumisen. Vielä vähemmän Pähkäilijä havaitsi mitään kuntaa parantavaa filosofointia, kuten jutusta voisi ymmärtää.
Se, että Hirvi kertoo saapuneensa kokoukseen myöhässä, ei jätä epäselväksi Hirven henkilöllisyyttä. Ainakin Pähkäilijä noteerasi ruotsalaisten Gun-Maj Beckin ja kristillisten Eero Hirvosen myöhäisen saapumisen. Kumpikahan heistä voisi olla Hirvi?
Näitä valtuustoraportteja jatkossa siis kerran kuussa ja maassa joka kuukausi ;)
Â

