Kummallinen kuntahallinto

Moniväriyhteiskunta

Tietoja

Kategoria: Kummallinen kuntahallinto

Julkaistu perjantai, 27 helmikuu 2009 22:00

Kirjoittanut Ylipähkäilijä

Osumia: 425

Mitähän tämä voisi tarkoittaa. Poliittisesti meillä on punaista, sinistä ja vihreää ja puhutaan puntamulta- tai sinipunahallituksista. Ja mikä huvittavinta, vielä nykypäivänä noista väreistä halutaan pitää kiinni. Ne kun mukamas kertovat jotain yhteiskunnan tilasta. Siis että sinisen galluppilukema on melkein 25% tai että punaisen tippui alle 20%. Meille tämä ei kerro yhtään mitään. Yhteiskunnan värikartan painopiste on jossain ihan muualla.

Pähkäilijä tarttui muinoin härkää sarvista ja otti kantaa Evitskogin pakolaiskeskuksen tiimoilla tapahtuvaan keskusteluun. Kuten itse kukin voi huomata, asia kirvotti myös lukijoiden puolelta melkoisen määrän keskustelua; puolesta ja vastaan. Kommentteja tuli niin paljon, että pähkäilijä katsoi tarpeelliseksi tehdä asiasta yhteenvedon.

Se oli pähkäilijältä selvä virhe, koska sillä asia ikään kuin julistettiin suljetuksi. Ja niinhän asia ei voi olla, varsinkin kun kyse on yhteiskunnallisesti tärkeästä asiasta, eli maahanmuutosta tai kansainvälistymisestä. Kiihkeä Evitskog-keskustelu oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että me emme tiedä riittävästi asiasta, emme ole siihen valmiita ja että keskustelussa mopo lähtee helposti lepikköön.

Kuntavaaleissa paljon keskustelua aiheutti helsinkiläisen Jussi Halla-Ahon odottamaton menestys. Hän oli sekä Helsingin että koko Suomen ääniharavia. Merkittävää asiassa oli se, että hän ratsasti vaaleissa maahanmuuttajateemoilla ja vastusti avoimesti maahanmuuton lisäämistä. Hänen omasta blogistaan kukin voi tehdä omat johto päätöksensä.

On hänen mielipiteistään mitä mieltä tahansa, hän kuitenkin yrittää omalla provosoivalla tavallaan saada aikaan keskustelua asian tiimoilta. Ja monet hänen esittämänsä kysymykset ovat oikeutettuja, mutta niihin ei yleensä haluta vastata. Hän on mielipieteiltään paljon fiksumpi kuin eräs Tatu Vanhanen. Antaa Jussin puhua ja kysyä.

Perusongelma asian kohdalla on, että kunnon keskustelua on vähän. En malta olla laittamatta linkkiä jälleen kerran Soininvaaran plogiin, jossa on asiaa pyörittelevä kannanotto. Myös Osmo perää rakentavaa keskustelua. Nyt ongelmana on, että asiasta keskustelevat lähinnä ääriryhmät eli kuten Osmon jutussa tuodaan esiin; Halla-Ahot ja vihreiden naiset. Ja siihen väliin mahtuu aika paljon mielipiteitä, joita harvoin tuodaan esiin.

Suomen Kuvalehdessä oli viikko sitten mielenkiintoinen kansikuvajuttu Myllypuron koulusta, jossa kolmannes koululaista on maahanmuuttajia ja jossa puhutaan yli 20 eri kieltä. Mutta opetuksen pitäisi kuitenkin olla pääsääntöisesti suomeksi. Eli oman kuntamme kaksikielisyyden ongelmat kalpenevat kerralla.

Jutun mukaan noin massiivinen monikulttuurisuus on koululle melkoinen painolasti, vieläpä logistinen painajainen. Toisaalta jutussa tuodaan esiin myös se, että nykymaailmassa etnisesti puhtaat koulut ovat henkisesti köyhiä. Miten me voimme kuvitella pärjäävämme kansainvälisessä kilpailussa, jos kansainvälisyyttä ei opeteta tai siihen ei kasveta koulumaailmassa.

Pähkäilijät ovat työelämässään monikulttuuriympäristössä, jossa suomipoika on vain yksi muiden joukossa. Hän saa olla siellä oma itsensä ja suomalainen, mutta pelin säännöt ovat kansainväliset, eikä kukaan mieti työkavereiden alkuperää, on hänen värinsä mikä tahansa. Näin on Suomessa jo monilla työpaikoilla; yrityksissa, ylipistoissa tai tutkimuslaitoksissa, joissa monikulttuurisuus, ei niinkään monivärisyys, tuo toimintaan ja sosiaaliseen elämään paljon uusia sävyjä.

Evitskogin tapaus ei ole paras mahdollinen tapa edistää kansainvälistymistä, vaan sitä pitää tehdä hieman viisaammin ja maltillisemmin. Tärkeintä olisi se, että siitä puhuttaisiin paljon ja avoimesti. Tosiasia on, että Suomi on jatkossa samanlainen moniväriyhteiskunta kuin esim. Ruotsi tai Ranska. Meillä on yhä mahdollisuus tehdä se paremmin kuin ne ovat sen tehneet.