Kummallinen kuntahallinto

Pähkäilyä ilmaisesta keskustan koulusta

"Haapis-fani" tyhjensi tämän pajatson kohtuullisen suoraviivaisesti ja tehokkaasti. Tuo "Haapis-fani" juttu on todella niin suoraviivainen ja älykkäästi pelkistetty, ettei se oiken luonteeltaan sovi pähkäilyksi Wink Joten ettei asia jäisi pelkiksi luiksi, niin pyöritelläänpä asiaa hiukan eri kanteilta. Valitettavasti hiukan amatöörimäisemmästi uskoisin Frown


Kuinka moni lukija on saanut mitään ilmaiseksi? Kaikella ns. ilmaisella on aina vastike. Se voi olla ilmaiselle vastikkeena saatu huomio, ajankäyttö tai jokin hyvinkin pieni asia, jonka tarkoituksena on saavuttaa jotain täysin muuta. Miksi siis joku rakentaisi kunnalle kokonaisen koulun ilmaiseksi?


Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa voi tuntua kunnan kannalta kovinkin houkuttelevalta ottaa vastaan ns. ilmainen koulu, jotta budjettivaroja säästyy. Tämänkin vielä voisi hyväksyä, jos tälle ilmaiselle laitettaisiin avoimesti hintalappu ja sitä verrattaisiin muihin rahoitusvaihtoehtoihin.


Tietenkin tässä kustannusvertailussa tulee tarkastelujaksoksi ottaa riittävä aikajänne, arvioida/laskea velkarahalle hinta, kuten myös sille mahdolliselle menetetylle ansiolle, joka vaihtoehtoisilla järjestelyillä olisi saavutettavissa suhteessa ilmaiseen kouluun.


Tämä kokonaiskustannuksien vertailu ei tunnu olevan kuntamme hallinnon vahvuuksia. Useitakin esimerkkejä erittäin heikosta ja vajavaisesta valmistelusta löytyy lähihistoriastakin.


Mitä tapahtuu seuraavaksi?


Koska julkituotu järjestely varmasti kohtaa myös vastarintaa, on luonnollista tilata "puolueettoman" konsultin lausunto. Lausunnon lopputuloksena vahvistetaan hankkeen ajajien näkemys huonosta rakennuspaikasta ja merkittävistä säästöistä kunnalle.


Toki konsultilta unohdetaan kysyä mitään kokonaisuudesta. Ainoastaan rakennuspaikkojen tekninen vertailu pyydetään. Samalla muistetaan varmistaa, että konsultti on tehnyt monenlaisia suunnitelmia ja valmisteluja hankeen toiselle osapuolelle, sille ilmaisen koulun rakentajalle.


Lausunto sitten aikanaan putkahtaa byrokratian syövereistä valtuuston asialistalle, jossa homma on nuijan kopautuksella ohi ja käsitelty, kun konsultin hieroklyyfeistä ja verbaaliakrobatista ei kukaan ymmärrä mitään. Mutta hienolta kuullostaa.


Tehtäväksi virkamiehille annetaan uuden kaavan valmistelu, jos niin ei ole jo tehty. Kaavaa väännetään ja käännetään ja valituksia kuunneellaan - tähän meillä on Vahasalon antama lupaus, suorastaan jopa kehoitus.


Kaiken valittamisen ja säätämisen jälkeen päästään suunnittelemaan rakentamista. Tuona aikana tarve on jo todennäköisesti muuttunut tai ainakin rakennus pitää sovittaa uuteen ympäristöön. Tämän tietenkin tekee ilmaiseksi grynderi, joka toimittaa ilmaisen koulun avaimet käteen periaatteella. Kuinka paljon tässä vaiheessa grynderillä on halukkuutta kuunnella kuntaa? Ei ollenkaan, hehän saivat jo haluamansa, siis kaavan muutoksen.


Lopulta rakennetaan ilmainen koulu, joka ei välttämättä ole tarkoitukseen sopiva, mutta parempi kuin ei mitään - toteavat asiaa ajaneet päättäjät yhteen ääneen. Me teimme sen!


Mikä on vaihtoehto?


Kunta suunnittelee omat hankkeensa huolellisesti ja hyvin. Rakennuspaikat valitaan ja kaavat valmistellaan. Siis tämä on jo tehty keskustan koulun osalta. Hankitaan rahoitus ja toteutetaan koulu, johon lapset pääsevät parissa vuodessa.


Useilta rakennusyhtiöiltä pyydetään tarjoukset rakentamisesta ja edullisin valitaan. Jos joku yhtiö tuo pöytään vaihtoehtoisen järjestelyn, niin heidän ehdotuksensa arvioidaan asiantunijavoimin ja huolehditaan, ettei esitetty järjestely johda alan toimijoita epätasa-arvoiseen kohteluun.


Tässä mallissa ei ole piilotettuja kustannuksia, menetettyjä ansoita eikä enää turhia viiveitä.


Mitä tässä on järkeä?


Eihän tässä olekaan mitään järkeä, ainakaan lapsiperheen näkökulmasta, joka tunnollisesti maksaa veroja kunnalle.


Ehkäpä joku asiaan osallinen aktiivi saa tästä vastiketta tekemälleen ilmaiselle työlle - ties missä muodossa.


Summa summarum!


Nyt esitellyn keskustan koulun uuden sijoituspaikan johdosta koulu viivästyy vähintään kahdella vuodella. Sanokoon kuka mitä sanoo, mutta näin se on.


Kuinkahan monta lasta on ilman asianmukaista koulurakennusta ja pulpettia tuon ajan? Ja kuinkahan monta uutta lasta kuntaan muuttaa, jotka liittyvät jonon jatkoksi tuon kahden vuoden kuluessa?


Jos kerrot tämän jutun lukemiseen käyttämäsi ajan n. 200 000, niin sen verran tuo keskustan koulu tulee viivästymään nykysuunnitelmista. Todennäköisesti joku/jotkut hyötyvät saman verran euroina ja grynderi ehkä vielä siitäkin satakertaisesti.

Kommentoi! Kommentteja jätetty (2)
Koulu hyvin pitkässä putkessa
2perjantai, 05 kesäkuu 2009 19:40
Asianomainen
Jos nyt oikein tulkitsen tilanteen, niin nyt koulua lähdetään suunnittelemaan sinne toiseen paikkaan grynderin maille, joka on aika lailla syrjässä. Siellähän tulee helposti samanlaisia ongelmia, ja kaavan valituskierrokset kestävät ikuisuuden. Keskustan koulun voi saman tien unohtaa, koska se ei anna meidän lapsille enää yhtään mitään. Hullun hommaa koko politiikka.
Keskustan kouluhanketta yhdessä edistämään
1torstai, 04 kesäkuu 2009 16:28
Tulta ja tappuraa
Keskustan kouluhanke ei onneksi alkuviikosta jämähtänyt paikalleen. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanarkkitehdin vastauksen NIMBY-valitukseen (koulua ei saisi rakentaa kunnan maalle sovittuun paikkaan). Kiitos kunnanarkkitehti ja kunnanhallitus! Haapaniemi oli pöytäkirjan mukaan pois - asia siis eteni ; )

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja