Kummallinen kuntahallinto

Ne todelliset säästöt

Hiukan harmaalta näyttää täällä kunnan säästöosatolla juuri tällä hetkellä. Vakavasti puhuen, ei näytä edes harmaalta, vaan mustalta. Luovuus ja asiantuntemus näyttäisi olevan vähintäänkin hukassa, jolloin turvaudutaan aiemmin testattuihin vanhanaikaisiin keinoihin.

Telaketju on ryhtynyt säästämään sillä vanhalla kunnon tavalla, eli hankkimaan kaiken ilmaiseksi. Tämä ilmainen kun valitettavasti vaan tarkoittaa kustannuksien kolaamista tulevaisuuteen. Tänä vuonna on lumitöitäkin saatu tehdä, niin eiköhän näin kevään kynnyksellä olisi aika laittaa kolat parkkiin tulevia haasteita varten.

 

Tämä ilmainen rakentaminen kun väistämättä edellyttää kunnan investointeja. Ilmainen kunnantalo edellyttää koko kylämme ydinkeskustan infrastruktuurin uudelleenrakentamista. Ei ehkä kunnantalo yksin, mutta muiden samanaikaisten hankkeiden kanssa yhdessä.

 

Keskustan ilmainen koulu johtaa väistämättä muutoksiin kaavoituksessa, joka sekin edellyttää kunnalta uusia-/lisäinvestointeja tulevaisuudessa, jos ei kerran heti. Vai mitä luulette muutaman tuhannen lisäkerrosneliön vaikuttavan kunnallistekniikkaan tai palveluihin. Kenties tiestöönkin.

 

Ei näitä kokonaislaskelmia kukaan esitä. Enpä ole niin vakuuttunut, että niitä kovinkaan tarkasti voidaan edes tehdä. Yksi asia on kuitenkin varmaa - kunnan kuluja nämä ilmaishankkeet eivät vähennä. Harmaan vaalirahan jälkeen siirrytään käyttämään harmaata verorahaa.

 

Liiketaloudessa on yksi kummajainen. Nykyisin lähes kaikki haluavat nopeita voittoja, jopa kunnatkin. Ilmeisesti kunnatkin, tai ainakin Kirkkonummi, on siirtymässä telaketjuohjauksessa kvartaalitalouteen. Syy, seuraus ja jatkoseuraus tuntuvat olevan liian haastavia ymmärrettäväksi.

 

Josko kuitenkin lakattaisiin ruletin pelaaminen nykyajan kasinotaloudessa veronmaksajien rahoilla ja keskityttäisiin sellaiseen perusteollisuuden toimintatapaan, että investoimatta ja lisäarvoa tuottamatta ei voi ansaita.

 

Kuntataloudessahan tämä tarkoittaa veromarkkojen sijoittamista kuntalaisille suunnattuihin palveluihin, jotka kuntalaiset kustantavat uusina verotuloina. Tässä yhteydessä kuntalaisia ovat niin palkansaajat kuin yhteisötkin. Yhteisöillä vaan on merkittävästi enemmän vero-optimointikeinoja kuin tavis kuntalaisella.

 

Itse asiassa - hyvä niin! Näin terveet yritykset saadaan pysymään elossa ja muutama veronmaksajakin leivän syrjässä kiinni. Sen sijaan ei ole hyvä, jos kunnan verotulojen laskiessa vähätkin veroeurot siirretään yrittäjien taskuun ja kulut jätetään tulevien polvien ja päättäjien hoidettavaksi.

 

Yhteenveto #1: Älä säästä yli varojesi!

 

Samanaikaisesti kun kunnan verotulot ovat ehtymässä on meillä edessämme yhä kasvava investointitarve, jota lumikolallamme olemme eteenpäin puskeneet jo vuosikymmenen ainakin.

 

Teleketjun edellisellä valtakaudella rakennettiin kuvaa, jostakin kaukaisesta tulevaisuudesta, jota ei ole olemassakaan. Ainakaan ilman ulkoisia vaikutteita. Ylenpalttisella ja ylimitoitetulla kaavoittamisella hankittiin kuntaan hitaasti tuottavia asukkaita, joiden palvelemisen edellyttämät menot ylittivät tuotot. Tänään nuo menot ylittävät tuotot jo reippaasti.

 

Kouluja on liian vähän, terveydenhuolto nilkuttaa, kuntalaisten monipuolistunut ja muuttunut sosiaalinen tilanne edellyttää yhä monipuolisempia palveluita. Ja uusia kuluja muodostuu päivä päivältä lisää. Samoin syntyy uusia palvelutarpeita, joista aiheutuvat kulut vain kasaantuvat ja kasaantuvat.

 

Samanaikaisesti me onneksi olemme edelleen monipuolinen ja monimuotoinen kunta, joka resurssejaan oikein kohdentamalla voi vielä selvitä tästä tilanteesta. Tosin ei toistamalla samoja virheitä, joita teimme 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa.

 

Yhteenveto #2: Älä elä yli varojesi!

 

Mitä säästötoimia, siis muita kuin palveluiden leikkaamista, Kirkkonummen kunta on koskaan harrastanut? Ei yhtään mitään.

 

Kuntataloudessa ( ja muussakin julkistaloudessa) on vallalla sellainen käsitys, että ainoa säästökeino on leikata palveluita. Näin rajussa talouden muutoksessa missä nyt olemme, niin se on ehkä ainut vaihtoehto, valitettavasti.

 

Sen sijaan, kasvaneiden verotulojen aikana olisi pitänyt investoida tulevien kulujen kasvun leikkaamiseen. Mutta kun ei. Aina oletetaan, että kasvu jatkuu ikuisesti ja mikään maailman mullistus ei koske meitä. Eikö? Eikös meistä lähes kaikki puhu kännykkään? Eikös meistä aika moni hyödynnä nettiä?

 

Selkein muutos Kirkkonummelaisten elämässä viimeisen vuosikymmenen aikana on ollut tietotekniikan uudistuimisen mukanaan tuomat muutokset. Miten kunta hyödyntää tämän? Ostamalla valtuutetuille läppärit ja "mokkulan"/tai muun verkkoyhteyden? "Taitaa olla Pomon veljenpoika Late kunnan IT-managerina?"

 

Mitä muita palveluita Kirkkonummelainen saa kunnalta netissä (mobiili tai kiinteä lankaliittymä), kuin kunnan viralliset verkkosivut? Kuitenkin aika moni kuntalainen olisi valmis itsepalveluiden käyttöön verkossa, jos niitä vain olisi. Käyttäväthän useimmat jo kotipankkiakin kassatiskin sijasta.

 

Yhteenveto #3: Investoi sinne missä se maksaa takaisin!

 

Yhteenvetona voisi todeta, niin masentavaa kuin se onkin, että Kirkkonummen kunta nykypolitiikalla/-päätöksillään ei säästä mitään. Ainoastaan siirtää kuluja tulevaisuuteen!

 

Kuinka moni pähkäilijän lukija lähettää perheensä tulotiedot lasten hoitopaikkoja hakiessaan kunnalle kirjeellä? Kuinka moni tekee tämän jokaiselle lapselle erikseen? Kuinka monen hakijan tiedot kunnan virkamiehet naputtelevat sitten tietokoneelle ennen päätöksiään? Voisiko tämän tehdä kunnan sivuilla suoraan kunnan järjestelmiin ja mitä silloin säästettäisiin niin kotona kuin kunnassakin?

 

Kuinka moni kuntalainen ajaa terveyskeskukseen nähdäkseen päivystysjonon pituuden? Kuinka moni päivystyksen asiakas ajaa sitten Jorviin saadakseen hoitoa? Kuinka monen pitkäaikaispotilaan konsultaatiot voidaan tehdä puhelimessa tai nettikameraalla? Kuinka moni voisi lähettää verenpainemittauksensa lääkärille sähköpostilla? Ylipäätänsä kuinka paljon terveydentilan seurantaa voidaan tehdä etänä nykytekniikkaa hyödyntäen?

 

Voisiko rakennusluvan anoa netissä? Tai tehdä tarveilmoituksen? Voisiko rakennustarkastus opastaa ja ohjeistaa kuntalaisia nykytekniikalla? Puhelimessa se ei ainakaan tunnu onnistuvan saati sitten kohteessa.

 

Voisiko kunnan päätöksiin liittyvät oikaisuvaatimukset tehdä netissä? Ei. Tämähän pitää tehdä niin vaikeaksi, että ensimmäiset valittajat karsitaan jo tässä kalkkeeripaperivaiheessa, kun kaikki pitää toimittaa kaikille kolmena kappaleena autenttisin allekirjoituksin todistettuna.

 

Keinoja ja kohteita todellisille säästöille kyllä olisi. Lainsäädäntökin sallisi ne, mutta tahto ja tarvittavat investoinnit puuttuvat. Valitettavasti.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja