Kummallinen kuntahallinto

Miksi juuri lasten tulee kärsiä päättäjien kyvyttömyydestä?

Pähkäilijä on seurannut perin huolestuneena kunnan pakkotoimia kuntatalouden tasapainottamiseksi ja siitä käytävää keskustelua sekä mediassa että valtuustossa. Ensin Veikkolassa ja sitten Laajakalliossa joudutaan järjestelemään uudestaan opetusryhmiä ja vieläpä aika pienten lasten kohdalla.


Opetusryhmät ovat jopa 28 oppilaan kokoisia. Ja nyt puhutaan Oitbackan ruotsinkielisen koulun lopettamisesta. Noin vain. Herää kysymys miksi. Miksi säästöt kaadetaan kaikkien heikoimpien ja haavoittuvampien kuntalaisten niskaan. Mikä on kunnanhallituksen logiikka ja mitkä ovat sen arvot?

 

Pähkäilijä kaiveli arkistostaan kunnan tämän vuoden budjetin yhteenvedon http://www.kirkkonummi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/kirkkonummi/embeds/16530_budjetti-info_061108.pdf. Menemättä tarkemmin lukuihin toimintamenojen ja investointien suhteen väkisin joutuu miettimään syntyjä syviä.

 

Kumpi on tärkeämpää; Kirkkonummen rakenteilla oleva keskusta kehityksen moottorina (20 miljoonaa 3 vuodessa) vai lastemme opetuksen laatu tai Strömsbyn teollisuusalueen kunnallistekniikka vai terveydenhoidon palvelut. Eikös tällaisista insinöörien ja kyläpoliitikoiden unelmista voisi leikellä pari miljoonaa, jotta lasten ja sairaiden palvelut saadaan turvattua. Aikataulut voisivat joustaa.


On tietysti ikävää, jos rakennusliike tai yrittäjä pahoittaa mielensä ja soittelee uskolliselle kuntapäättäjälle yömyöhällä. Ja ne keskustan avajaiset ovat niin hieno tapahtuma, että sitä ei voi yhtään siirtää. Ties vaikka Niinistö tulisi käymään. Mutta kun tämän kaiken maksavat käsittääkseni lopulta äänestäjät; siis mm. lasten vanhemmat. Tai sitten pähkäilijällä on täysin väärä käsitys kuntataloudesta tai -demokratiasta. Sekin on toki mahdollista.


Mediamafian sivuilla on jälleen surkuhupaisaa poliittista keskustelua, jota pähkäilijä ei oikein ymmärrä. Kokoomuksen Veikko lähettää Perussuomalaisten Villelle viestejä medianmafian kautta. Miksi hänen pitää käyttää 28 000 (väitetty levikki) lehteä, jotta Ville saisi hänen viestinsä? Veikolle tiedoksi, että Villelle voisi soittaa kännykällä numeroon 040-768 2270.

 

Se olisi hieman tehokkampaa, myös luonnonvarojen käytön näkökulmasta. Sen sijaan Veikko voisi Mediamafian tai pähkäilijän sivuilla vastata Veikkolan tai Laajakallion lasten vanhemmille. Heille kun ei kaikille voi soittaa henkilökohtaisesti. Se tosin ei taida kuulua Veikon työkaluvalikoimaan, siis keskustelu.

 

Veikkohan se naama soikeana toitotti mediamafiassa ennen vaaleja, ettei veroja koroteta. Nyt sitten valitetaan, että jos ei ole samaa mieltä Kokoomuksen kanssa, niin on yhteistyökyvytön. Todella omituista ajattelua. Veikko voisi nyt joutavan lätinän sijasta hommata jostain sitä rahaa, jota veronkorotuksista ei tarvittu. Tai sitten jäädyttää keskustan hankkeita pahimman laman ajaksi, jotta rahat riittävät. Nyt tarvitaan päätöksiä, ei poliittista teatteria.

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja