Kummallinen kuntahallinto

Funderare

Tietoja

Kategoria: Kummallinen kuntahallinto

Julkaistu lauantai, 25 huhtikuu 2009 01:00

Kirjoittanut Ylipähkäilijä

Osumia: 491

Pähkäilijä, kuten monet hänen kaverinsakin, ovat kotoisin jostain kaukaa maakunnasta. Nuoruudessaan pähkäilijä asui maalla ja auttoi vanhempiaan maatilan töissä. Elämä ei ollut kovin kansainvälistä, toisin kuin nykyään. Pikkupähkäilijälle kerrottiin, että naapurikunnassa asuu ruotsinkielisiä ihmisiä ja että Pohjanmaan rannikolla heitä on aika paljon.

Isäukko selvästi vierasti heitä, vaikka hän oli syntynyt sukunimellä Lindfors. 30-luvulla isoisä muutti sukunimen ihan ilman sanakirjaa, ja sen kanssa pitää elää. Isäukko tuli hyvin toimeen mm. mustalaisten ja vilkkaiden siirtolaisten kanssa, koska heidän kanssaan oli sentään yhteinen kieli. Ja isäukolla oli avoin mieli.

Lukion ja armeijan jälkeen pähkäilijän tie vei Helsinkiin ja yliopistoon. Vanhempien mielestä pähkäilijästä piti tehdä jonkin sortin herra. Yliopiston tiedekunnassa pähkäilijä törmäsi ensimmäistä kertaa mystisiin suomenruotsalaisiin, jotka olivat hieman hämyä porukkaa.

Suomenkieli ei ollut Mustasaaren kaverilla hallussa, mutta jotenkin asiat hoidettiin ja huumorilla loput. Kerrassaan mainiota ja velmua porukkaa, jotka kertoivat puolestaan tarinoita siitä, miten heille oli kerrottu salaperäisiä tarinoita. Tuon metsän takana asuu suomenkielisiä ihmisiä. Sen kertoi Sixtenin isäukko.

Yliopistossa oli 80-luvulla yhä vallalla ns. pakkoruotsi eli jokaisen piti läpäistä ruotsinkielen virkamiestason kielikoe. Itse valmistauduin suulliseen osuuteen niin, että olimme ruotsikielisten kavereiden kanssa Asema-ravintolassa koko illan, ja sääntö oli ehdoton eli puhuimme pelkästään ruotsia. Seuraavana aamuna koe yliopistolla meni erinomaisesti, ja naisdosentti kiitteli sujuvuudesta, ei niinkään kieliopista. Mikä mahtoi olla keskustelun aiheena, pähkäilijä ei millään muista. Jostain syystä.

Yliopiston jälkeen pähkäilijän tie vei maailmalle, jossa tuli vastaan monia kieliä ja kulttuureita. Mutta erinäisten vaiheiden jälkeen pähkäilijä päätyi paikkaan nimeltä Kirkkonummi, koska se oli harpin mukaan alle 30 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Jälleen ollaan maaseudulla, mutta kuinka ollakaan puolet ihmisistä puhuu äidinkielenään ruotsia.

Naapurin maatalon emännän kanssa puhutaan joskus sekakieltä. Minä puhun suomea, ja hän ruotsia, mutta se ei haittaa yhtään. Ymmärrämme toisiamme, ja myös minä olen böndeltä kotoisin. Näin ollen meillä oli paljon yhteisiä puheenaiheita.

Vuosien myötä pähkäilijä tutustui suomenruotsalaiseen kulttuuriin, joka on itse asiassa varsin erilainen kuin suomalainen kulttuuri. Mikä on suomalainen kulttuuri, onkin hieman suhteellinen juttu. Meillä Suomessa kun on savolaiset, pohjalaiset, turkulaiset ja vaikka mitä. Erilaisia kulttuureja on siis paljon.

Suomenruotsalaisten yhteisöllisyys ainakin Kirkkonummella on ihailtavaa, ja sosiaalista toimintaa on todella paljon. On vaikea kuvitella, että ruotsinkielisessä yhteisössä joku syrjäytyy, koska kavereita ja turvaverkkoja on suominormia enemmän. Tämä on todella hieno homma nyky-yhteiskunnassa.

Toisaalta pähkäilijä on huomannut, että ruotsinkielisessä yhteisössä demokratiakäsite on hieman vanhanaikainen. Monia asioita ja ongelmia pyritään hoitamaan yhteisön sisällä, ilman että niitä viedään kunnan virallisten toimijoiden hoidettavaksi.

Joskus tämä aiheuttaa ristiriitoja kunnan päätöksenteossa, koska kuntaan muuttaneet suomenkieliset siirtolaiset haluavat toimia lainmukaisen kuntahallinnon mukaisesti. Viidentoista vuoden kokemuksella voi kenties sanoa hienosti, että ne täydentävät toisiaan. Edellyttäen, että asioista puhutaan avoimesi kylillä molemmilla kielillä VPK:lla tai kyläyhdistyksissä. Tämä on toki vain yksi näkemys asiasta.

Ruotsinkielisillä on yhä omat kyläkoulunsa, joissa on paljon hyvää. Myös niiden yhteydessä on paljon sosiaalista toimintaa, ja perheet osallistuvat koulun toimintaan paljon enemmän kuin suomenkielisissä kouluissa. Myös opetus on järjestetty toisella tavalla, ja oppilaat näyttävät viihtyvän koulussa keskimäärin paremmin kuin suomenkielissä kouluissa, jotka ovat tosin aika isoja.

Usein puhutaan, että kaksikielisyys on rasite Kirkkonummen kunnalle. Taloudellisesti ja hallinnollisesti varmaan näin onkin, mutta kaksikielisyys on myös kunnan rikkaus. Meillä on monia toimintoja, jossa molemmat kieliryhmät toimivat hyvässä yhteistyössä.

Hyvänä esimerkkinä siitä ovat kunnan monet VPK:t, suunnistusseura Lynx tai vaikkapa jalkapalloseurat. Tätä samaa yhteishenkeä pitäisi jotenkin siirtää myös kuntahallintoon. Pähkäilijä on jo tehnyt aloitteen, jossa esitetään suomen- ja ruotsikielisen koulutoimen entistä tiiviimpää yhteistyötä molempien kieliryhmien opetuksen vahvistamiseksi.

Pähkäilijä onkin kovin hämmästynyt kunnan virallisesta kaksikielisyydestä, kun epävirallinen osa ja harrastustoiminta tulevat hyvin toimeen ilman kielimuureja tai jakautumista kieliryhmiin. Vai onko joku bongannut kieleltään yksipuolisen urheiluseuran, VPK:n, marttakerhon tai minkään muunkaan yhteisön.

Kunnan virallisissakin elimissä kielisyyden voisi unohtaa ja satsata sen sijaan yhteisöön nimeltä Kirkkonummi. Vaiko onko tämä liian vaikea rasti poliitikoille. Taloustilanteen huomioiden ei pitäisi olla.