Kummallinen kuntahallinto
Suomalainen mies
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu sunnuntai, 26 huhtikuu 2009 01:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 270
Teknon kanssa pähkäilimme jälleen kerran siitä, että mikä tässä maassa ja kunnassa oikein mättää. Ja taisimme olla jälleen kerran hieman kriittisellä, tai jopa itsekriittisellä, tuulella. Johtopäätös näet oli, että ei suomalaisesta miehestä ole kyllä yhtään mihinkään. Naiset tätä hommaa pitää pystyssä. Eikun menoksi; kaiken uhallakin.
Tekno ihmetteli tänään, kun sivujen katsojaluvut olivat normaalia alhaisempia, vaikka sisältöä on vaikka kuinka. Ja kunta pitäisi pelastaa. Niin mutta kun on ne lätkän MM-kisat ja se Norja-matsi. Sehän on ihan pakko katsoa. Niin ja formulat myös. Mutta minkä ihmeen takia miesten pitää priorisoida kaiken maailman urheilujuttuja, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä. Mitä järkeä on juhlia hullun lailla Sakun tai Teemun tekemää maalia sinne kuuluisaan ylämummoon; ja vieläpä kavereiden kanssa kapakassa.
Sota-aikana miehet olivat rintamalla rähisemässä naapurien kanssa. Vähän niin kuin nykyäänkin lähiökuppilassa. Samaan aikaan naiset raatoivat pitkää päivää kotirintamalla ja hoitivat maatalouden ja teollisuuden lastenhoidon ohessa. Ja silloin tällöin sankarimiehet kävivät lomilla; lepäilemässä ja siittämässä uusia suomalaisia. Ja eikun takaisin tappelemaan. Ja naiset jatkoivat maan pystyssä pitämistä.
Kerran työmatkalla kehitysmaassa tapasin miespuolisen ministerin, joka puolusti maan naisille suunnattua sosiaali- ja tuotanto-ohjelmaa. Me olemme naisille paljon velkaa, ja he pitävät tämän yhteiskunnan rattaat pyörimässä. Tämän maan miehet ovat täysin vastuuttomia renttuja, joille ei kannata antaa mitään tukea. Kun he kyllästyvät vanhaan vaimoonsa, he vaihtavat nuorempaan ja jättävät lapset heitteille. Tai kun he kyllästyvät firmansa pyörittämiseen, he lähtevät muualle töihin. Ei ole pelkästään Suomen ongelma.
Nytkin kuntapäättäjien, enimmäkseen urhoollisia miehiä, pitäisi tehdä rohkeita päätöksiä palveluiden turvaamiseksi ja lasten ja vanhusten etujen turvaamiseksi. Sen sijaan leikitään isojen poikien leikkikaluilla, rakennellaan kunnantaloja piirretään isoja linjoja 30-vuotta eteenpäin. Haluaisin nähdä sen selvännäkijän, joka siinne asti ennustaa, kun ei tulevankaan vuoden oppilasluvutkaan osu kohdalleen.
Miehet käyttävät voimaa tai puhuvat isoista linjoista, kun eivät konkreetisista asioista osaa tai ne eivät kiinnosta. Naiset sen sijaan puunaavat ja järjestävät asioita päivästä toiseen ja saavat miehensä menestymään. Jokaisen menestyvän miehen taustalla on nainen. Taitaa vaan olla niin, että kaiken takana on nainen, kuten Turun pojat joskus rallattelivat.

