Kummallinen kuntahallinto

Kiva koulu Kirkkonummella; osa 2

Pähkäilijä on huolissaan nuorisosta ja erityisesti lapsista ja on sen vuoksi halunnut herätellä sekä lasten vanhempia että kuntapäättäjiä keskustelemaan ilmiöstä nimeltään koulukiusaaminen. Ja toistaiseksi aika heikolla menestyksellä, koska aihe on vaikea ja tässä kunnassa ei ole tapana keskustella.

Sarjan ensimmäinen juttu Kiva koulu Kirkkonummella ilmestyi jo lokakuussa, heti kunnallisvaalien jälkeen. Apu kantoi oman kortensa kekoon jutussaan heti sen jälkeen. Mutta julkista keskustelua ei ole syntynyt, vaikka asiasta puhutaan yhtenään; kodeissa, vanhempien kesken ja, mikä tärkeää, myös kouluissa tehdään mikä voidaan asian korjaamiseksi.

Siitä huolimatta ongelma on olemassa ja se on erityisen vakava. Pähkäilijän tietoon sattuneesta syystä on tullut useita tapauksia, joista ei kuitenkaan paljoa puhuta. Suomalaiseen tapaan asia hoidetaan perheen sisällä, koska yhä on vallalla käsitys, että koulukiusattu on itse syyllinen ongelmiinsa.

Asia on erityisen vakava ja ajankohtainen myös siitä syystä, että kuntamme kaikkivaltias telaketjuhallinto on suuressa viisaudessaan lähtenyt hoitamaan kunnan taloutta kuntoon pienten koululasten kustannuksella. Usein puhutaan, että koulukiusaaminen on isojen ja julmien lasten ongelma. Tosiasia on, että myös viattomanoloiset pienet lapset voivat olla hyvin häikäilemättömiä ja heidän samanikäiset uhrinsa hyvin haavoittuvaisia.

Ensimmäiset kouluvuodet ovat hyvin merkittäviä, kun lapselle luodaan pohjia tulevaan ja kun hänen itsetuntoaan vahvistetaan. Silloin ratkaistaan monen lapsen koko tulevaisuus. Nyt kunnan johto sahaa tätä kallisarvoista oksaa kasvattamalla ryhmäkokoja sekä pakkaamalla koulut nin täyteen, ettei järjestyksenpito ja käyttäytymisen opastaminen ja ohjaaminen sovi enää sekaan.

Mutta jotta tässä jutussa olisi jotain todellista asiaakin, niin otetaan mukaan jo ensimmäisessä kiva koulu-jutussa mainittu asiantuntija ja tällä kertaan nimen kera. Hänen nimensä on Tiina Holmberg-Kalenius, ja hän on julkaissut asiasta kirjan. Kirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin kahdessa polvessa.

Mikäli vähääkin epäilette, että lapsellanne on koulukiusaamisongelmia, niin kirja kannattaa ehdottomasti hankkia. Mitä aikaisemmin ongelma tunnistetaan ja mitä nopeammin siihen voidaan tarttua, sen parempi. Lapsenne voidaan kenties vielä pelastaa.

Jotta pääsette nopeammin kiinni aiheeseen, kannattaa lukea juttu nimeltään Koulukiusaamiseen puuttumalla luodaan yhteiskunnalle terveempi sydän. Siinä tuodaan esille myös se valitettava tosiseikka, että koulun tai viranomaisten suhtautuminen asiaan saattaa olla hyvin välttelemää tai asioita peittelevää. Jokuhan voisi ajatella, että opettaja tai kouluyhteisö on epäonnistunut, jos siellä on kiusaamista. Kukapa tällaista kuvaa itsestään haluaa markkinoida.

Näin ollen vanhemmilta tarvitaan erityistä sitkeyttä ja määrätietoisuutta asian hoitamisessa. Jos samaan aikaan oma lapsi oireilee, kuluu paljon energiaa ja aikaa omienkin asioiden hoitoon. Lastenne tulevaisuuden vuoksi kannattaa ehdottomasti yrittää.

Odotamme yhä myös päättäjiltämme konkreettisia toimia ongelman ratkaisemiseksi. Miten päättäjät kuvittelevat, että yksittäinen opettaja voi havaita koulukiusaamisen lähes 30 hyvin erilaisen lapsen ryhmässä. Ja jos hän havaitsee jotakin, mistä hän repii ajan asian selvittämiseksi, varsinkin jos koulun johto suhtautuu asiaan välinpitämättömästi tai koulukuraattori on jo ennestään ylikuormitettu.

Kyseessä on sananmukaisesti aikapommi, jonka purkamiseksi pitäisi tehdä jotain. Päättäjien tehtävä tässä kohden lienee asianmukaisten olosuhteiden luominen sekä resurssien varmistaminen.

 

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja