Kummallinen kuntahallinto

Kunnanjohtaja tulee kaapista

Pähkäilijä on moneen otteeseen manaillut sitä, että kuka kunnassa ottaa vastuuta tai kuka kunnassa hoitaa tiedottamisen. Nyt kunnalla näyttää olevan jopa tiedotuspäällikkökin, mikä on ihan hyvä asia. Parannettavaa kunnan tiedottamisessa nimittäin riittää ja siihen tarvitaan kunnon ammattilainen. Hyvä näin.

Päivän hyvä uutinen oli se, että kunnanjohtaja (yhteen kirjoitettuna) Tarmo Aarnio tuli julkisuuteen ja esitteli laajalti kuntatalouden realiteetteja. Mikä on tämän hetken tilanne, miten paljon pelinvaraa ja miltä tulevaisuus näyttää. Jutun viesti ei tehnyt minua yhtään onnellisemmaksi, koska pulassa ollaan ja aika pahassa. Mutta hyvää on se, että kunnanjohtaja epävarmuuden keskellä jakaa oletettavasti puolueetonta asiatietoa ja myös aika kansantajuisesti. Jutussa on muutamia asioita, joita voisi toki hieman kaivella, mutta jutunhan on kirjoittanut toimittaja. Joten antaa tällä kertaa olla.

Jutun lopussa oli myös hyviä uutisia. Kirkkonummen kunta on, hyvin perustein, niitä kunnista, joilla on laman jälkeen hyvät mahdollisuudet lähteä uudelleen nousuun. Sen, mitä Tarmo jättää kertomatta on, että näin on, mikäli nyt tehdään oikeita päätöksiä. Ja siitä ei ole näillä näkymin ole mitään takuita. Siitä huolimatta pisteet Tarmolle.

Viimeisintä mediamafian tuotosta selatessaan pähkäilijä yllättyi vaihteeksi positiivisesti. Kunnan talouskeskustelua ovat viime aikoina käyneet pääsääntöisesti vajavaisin tiedoin ja taidoin varustetut luottamusmiehet, joilla eri syistä on tarve vääntää ja kääntää asian ympäri, niin ettei kukaan varmaan ymmärrä. Ilmassa on ollut myös hieman paniikki-ilmapiiriä, minkä luomiseen myös pähkäilijä on osallistunut, tosin ihan pikkuisen vain. Tosiasia lienee, että kenelläkään päättäjällä ei ole objektiivista kuvaa, missä todellisuudessa mennään. Tai jos on, niin sitä ei voi julkisesti sanoa. Tämä kun on näet politiikkaa.

 

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja