Kummallinen kuntahallinto
Kollajan kautta Hilaan
- Tietoja
- Kategoria: Kummallinen kuntahallinto
- Julkaistu maanantai, 18 touko 2009 01:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 209
Pähkäilijän silmiin sattui ihan sattumalta juttu Kollajan tekoaltaan viimeisistä vaiheista. Kollajahan on pitkään ollut Pohjolan Voiman puuhaama ja kiistanalainen säännöstelyhanke Iijoen yläjuoksulla. Koskiensuojelulain voimaantulon jälkeen hanke on kuitenkin vaikea tai jopa mahdotonta toteuttaa. Siitä huolimatta voimayhtiö valmistelee ja lobbaa hanketta, ja tällä hetkellä on päällä ympäristövaikutusten arviointi.
Tekniikka ja Talous-lehden jutussa käydään ansiokkaasti läpi hankkeen ristiriitaisuutta muuttuvassa maailmassa. Kun tilanne sallii, niin vanhakantaisista dinosauruksista on tullut ekointoilijoita, jolloin metsät ja ihmiset voidaan hukuttaa ilmastonmuutoksen varjolla. Tilanne on erityisen paha paikallisille ihmisille, joiden pitää elää jatkuvassa epävarmuudessa vuosikymmeniä. Uhattuna ovat luontoarvot, elinkeinot ja yksittäisten ihmisten kodit ja kesämökit.
Mielenkiintoista asiassa on se, että kyseessä on valtionyhtiö, joka yhä kokee omistavansa maan ja että sillä on oikeus tehdä, mitä haluaa. Ja nyt se haluaa ja lobbaa sen puolesta, että koskiensuojelulaki perutaan tai sitä muutetaan. Näin ei ole pelkästään Kollajalla, vaan myös Vuotoksella Lapissa on vastaava tilanne. Eli tavalliset ihmiset eivät voi luottaa valtiovaltaan tai eduskunnan johdonmukaisuuteen. Sitten vielä ihmetellään, miksi Perussuomalaiset jylläävät tai minkä takia Vihreät soluttautuvat myös maakuntiin.
Mites onkaan Kirkkonummella. Hilassa on täysin vastaava tilanne. Kunta ilmiselvästi haluaa Hilan louhimon tuotantoon ja sen eteen ollaan valmiita tekemään ihan mitä vain. Mielenkiintoista asiassa on se, että vielä edellisellä telaketjun kaudella (2000-04) asiaa pyrittiin perustelemaan esim. yrittäjyydellä, työpaikoilla tai talousvaikutuksilla.
Nyt asiaa viedään väkisin läpi kunnan lakimiehen johdolla. Eli kunnallinen päätös ilman perusteluja on olemassa, nyt pitää saada asia läpi hallinto-oikeudessa. Kuten Kollajallakin, ihmisiä on pidetty ja pidetään epävarmuudessa vuosikausia. Voiko tällaiseen kuntaan luottaa missään asiassa.

