Omalaatuinen kunta

FC Wild rules

Pähkäilijä on mielenkiinnolla seurannut Veikkolan jalkapallobuumin räjähdysmäistä kasvua. Ensin hämmästystä aiheutti jalkapalloilijoiden irtaantuminen VeVen toiminnasta. Eikö siis millään Veikkolan kokoikessa kyläpahasessa yksi urheilureura pysty palvelemaan kaikkia halukkaita. Tosiaankaan ei.

Sitten tuli hankaus raha-asioiden suhteen. Odotetusti irtaantuminen taloudellisesti ei ollutkaan yhtä kivuton kuin toiminnallisesti. Ensin varojen siirrosta sovitaan ja sitten sovituista asioista ei pidetäkkään kiinni, kunnes lopulta päädytään oikeuteen. Surullista urheilun ja etenkin junnu-urheilun näkökulmasta.

Mutta FC Wild rules. Eilen olin perinteisellä koiranulkoilutuslenkillä ja aloin ihmettellä urheilupuistosta kantautuvia ääniä. Kiljahduksia, rytmikkäitä riimejä, musiikkia ja kuulutuksia. Silloin muistin, että samaan aikaan viime vuonna junnujalkapalloilijat olivat vallanneet puiston. Ja näin oli nytkin.

Satoja (arvioni) kentillä kirmaavia tyttöjä, pari pomppulinnan tapaista rakennelmaa, satoja neliöitä telttoja, soppatykki ja äänentoistojärjestelmät ympäri urheilupuistoa sattuivat silmääni. Hauskinta oli se, että osa urheilukentän katsomostakin oli saanut katteen. Meillä on siis katettu katsomo kentällä ;) Veikkolassa.

Tänään sitten taas lenkille ja sama juttu. Vettä tuli lähes vaakatasossa, mutta kentät täynnä pallon perässä juoksijoita. Poikia jos oikein bongasin.

Jos FC Wild saa mobilisoitua tällaiset tsembalot joka vuosi niin loistavaa. Sen 15-vuotta mitä olen Veikkolassa asunut en muista moista ennen kentällä nähneeni. Siis ennen viime syksyä. Tosin ei uusi kenttäkään ole ollut kovin pitkään. Ehkäpä VeVe ei moisia kekkereitä vanhassa montussa halunnut järjestää. Tai sitten vaan ei ole halunnut, osannut tai viitsinyt. Samapa tuo.

Vaiken vieläkään ymmärrä miksi nimi Wild, niin ei tuon väliä. Ei se nimi seuraa pahenna, jos ei miestäkään. Tsemppiä Willit jatkossakin.

P.S. Hoitakaa ne raha-asiat kuntoon, ettei tartte tuomareilta neuvoja kysellä.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja