Omalaatuinen kunta

Lebensraum

Viimeisessä mediamafian tuotteessa (KS77, sivu 7) Kirkkonummen Ympäristöyhdistyksen puheenjohtaja Tom Hindsberg tuo esille todella tärkeän asian eli jokamiehenoikeuksien rajoittamisen. Tom tekee sen hillitysti esittämällä asiaan liittyvän lainsäädännön koskien yksittäistä tapausta. On hienoa, että Tom tuo ongelman esiin, koska se on todellinen ongelma kunnan asukkaille ja, kuinka ollakaan, myös kunnalle. Pähkäilijä voi esittää saman asian hieman toisella tavalla käyttäen useita esimerkkejä vuosien varrelta. Kiinnittäkää turvavyönne.

Kirkkonummi sijaitsee sopivan matkan päässä pääkaupunkiseudulta, ja siellä riittävästi idyllistä maaseutua ja erinäisten vesistöjen rantoja. Voidaan sanoa varauksin, että siellä on yhä tilaa, joten pääkaupunkiseudun raharikkaat ovat valmiita uhraamaan vajaan tunnin ylimääräistä aikaa päivässä päästäkseen asumaan luonnon rauhaan. Tämä on positiivinen asia, koska uusien asukkaiden verorahoista osa saattaa kilahtaa kunnan yleensä tyhjään kirstuun. Sillä on kuitenkin kääntöpuolensa, mistä Tomin esittämä tapaus on hyvä esimerkki.

Eräs konepajayhtiön johtaja hankki Kylmälästä itselleen rantatontin, johon saatiin talon rakennusluvat ikään kuin rimaa hipoen. Vasta sen jälkeen herra ymmärsi, että talon naapurissa on kylän / kunnan uimaranta, joka häiritsi herran elämän laatua. Kunnan avustuksella herra onnistui järjestämään uimarannan parkkipaikalle ajokiellon, ja leikki rannalla järjestyspoliisia parin kesän ajan ja sai koko kylän vihat niskaansa. Kylän vanhojen partojen kanta oli, että tällä rannalla on juhlittu, juotu ja naitu vuosikymmeniä ja niin tehdään vastakin. Sittemmin tilanne on rauhoittunut, mutta tapauksen tiimoilta liikkuu monia tarinoita.

Porkkalassa eräs ison kiinteistön omistaja muutama vuosi sitten laittoi pihatielleen kyltin, jossa suoraan uhattiin koirien hyökkäyksellä, mikäli joku liikkuu hänen maillaan. Kuva kyltistä on pähkäilijän kaoottisessa arkistossa, jossakin... Asiasta ilmoitettiin poliisille, joka ei kuitenkaan puuttunut mitenkään asiaan. Samanlainen malli, tosin käytännössä, oli käytössä pohjoisella Kirkkonummella, jossa kiinteistön omistajan vinksahtanut sakemanni kävi ainakin kolmen ohikulkijan kimppuun. Myös tässä tapauksessa poliisin toiminta oli ponnetonta. Oli selvää, että koira oli pelote, jolla saatiin lisää lebensraumia.

Kunnan alueella on paljon kylien välisiä vanhoja kulkureittejä, joita käytetään mm. ulkoilureitteinä tai hälytysajoneuvojen varareitteinä. Joillakin uudisasukkailla on erityinen into tavalla tai toisella sulkea näitä reittejä liikennemerkein tai puomeilla. Tai kaivaa syviä ojia reitille tai vieläpä rakentaa oma talonsa satoja vuosia vanhan reitin päälle. Mielikuvitusta ja määrätietoisuutta löytyy, kuten myös järjen köyhyyttä. Kunnan mahdollisuudet puuttua näihin tapauksiin ovat niin ja näin, jos kaavoitus on puutteellinen. Vaarana on, että maaseutu rakennetaan käytännöllisesti katsoen tukkoon. Luontoa on, mutta sinne ei pääse.

Ongelmatapauksia on useita, ja on vaikea keksiä ns. yhteistä muuttujaa. Jotkut haluavat ihan oikeasti omaa tilaa ja rauhaa. Jotkut ovat ns. vaikeita tapauksia, jotka eivät pärjää tiukemmin säädellyssä Espoossa tai Kauniaisissa, ja haluavat toteuttaa itseään Kirkkonummen villissä lännessä. Joillakin on tarve näyttää, että rahalla saa ... ihan mitä vain, Kirkkonummella. Minkä Hans Hedberg aikanaan julkisesti vahvisti.

Kirkkonummella on yhä aika paljon yhteisöllisyyttä, mistä hyvänä esimerkkinä ovat monet VPK:t, kyläyhdistykset, urheiluseurat tai vaikka vesiensuojeluyhdistykset. Uusilla asukkailla, myös ison tontin tai talon omistajilla, on lukemattomia mahdollisuuksia integroitua kyläyhteisöihin. Jos muuttaa böndelle, niin silloin pitää osata elää bönden hengen mukaisesti. Ja kunnioittaa Tomin mainitsemia kansalaisten perusoikeuksia.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja