Omalaatuinen kunta
Elsa, olet kohtalon lapsi
- Tietoja
- Kategoria: Omalaatuinen kunta
- Julkaistu sunnuntai, 27 helmikuu 2011 01:29
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 636
Sattui silmään Hesarin nettisuvuilta pääkirjoitusjuttu, jossa arvioitiin Elsa-radan merkitystä läntisen Uuden maan kehitykseen. Mielenkiintoista tässä on, että Kirkkonummi sattuu olemaan lännessä eli asia väkisin liippaa myös meitä. Se, nähdäänkö Elsa mahdollisuutena vai uhkana, onkin mielenkiintoinen juttu. Eli jälleen kerran on pähkäilyn paikka.
Netistä löytyy Uudenmaan liiton tekemä Elsa-selvitys, jossa on asiaan liittyvät perustiedot. Sen mukaan rata merkitsisi Veikkolaan 5000 uutta asukasta ja sitä, että Veikkolan keskustan painopiste siirtyisi Turun moottoritien pohjoispuolelle. Se merkitsisi myös sitä, että matka-aika Veikkolasta Helsingin rautatieasemalle olisi 27 minuuttia. Eipä tarvitsisi tai kannattaisi enää istua moottoritien aamuruuhkissa tai taistella sumun tai sohjon vuoksi. Kaiken järjen mukaan tämän pitäisi olla mahdollisuus, vaikka sitä joudutaankin odottamaan vuosia.
Kun puhutaan Elsa-radasta, niin pitää muistaa, että se on Uudenmaan liiton ja maakuntakaavan periaatteiden mukainen hanke, jolla pyritään ratkaisemaan pääkaupunkiseudun, eikä suinkaan Kirkkonummen, ongelmia. Yksi sellainen, Histan uusi asuntoalue, on jo rakentumassa Ämmänsuon ja Nuuksion puristuksiin, johon kollega Tekno otti jo muinoin kantaa. Tämän lisäksi pyritään vähentämään kasvun painetta muualla pääkaupunkiseudulla tai ylipäätään vähentämään tukkeutuneen moottoritien ruuhkia. Rata on varmasti henkilöautoa ekologisempi vaihtoehto, mikäli se pystyy kilpailemaan palvelujen laadulla ja luotettavuudella. Sitäkin voi parin viime talven kokemusten pohjalta epäillä.
Radan merkitys on paljon suurempi myös Lohjalle tai naapuri-Vihdille kuin Kirkkonummelle, ja esim. Vihtiin on tulossa kaksi tärkeää asemaa, Huhmari (31 min) ja Nummela (34 min) sekä aika huikeita asukasmääriä. Tässä tuleekin ne asiat, joita Kirkkonummella on vaikeaa sulatella. Asia onkin jo näkynyt eräiden "valistuneiden" kunnallisten vaikuttajien kommenteissa. Onhan ihan kohtuutonta, että Veikkolan idylli ja lintukoto tuhotaan, näyttää olevan vallitseva näkemys pohjoisen suunnalla.
Kirkkonummen kunnan kehittämisen kannalta Elsa on kantatie 51:n kilpailija, koska kunta on sitoutunut eräänlaiseen etelän strategiaan, jossa tärkeitä ovat Sundsberg, Sarvvik ja Kirkkonummen keskusta. Eli näin kunnan oma ja alueellinen visio törmäävät toisiinsa. Ties vaikka moni etelän ihminen miettiikin muuttoa Nummelan suuntaan. On mielenkiintoista nähdä, miten Elsa-rata sopii Kirkkonummen varsin nurkkakuntaiseen ja grynderi-vetoiseen yhdyskuntasuunnitteluun. Se on varmaa, että pähkäilijällä riittää asian suhteen seurattavaa.


Read more...
Read more...
Read more...
Read more...
Read more...