Poliittinen sirkus
Entäs kuntatasolla ?
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu torstai, 24 syyskuu 2009 01:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 756
Pähkäilijä on seurannut hämmentyneenä ja osin myös vahingoniloisena vaalirahakohun purkautumista valtakunnan tasolla. Sen todentamiseen ei tarvita uutislinkkejä, koska se vyöryy päälle joka tuutista ja tämän päivän lööppi on jo huomenna historiaa. Näyttää siltä, että lähes kaikilla puolueilla on luurankoja kaapeissaan, ja huvittavaa on, että puoluejohtokaan ei näytä tietäneen pelin sääntöjä. Vaikea uskoa, koska puolueen johdossa olevat henkilöt ovat olleet politiikassa pitkään. Ei Nova Group ole mikään uusi ilmiö, ainoastaan nimenä kenties.
Hämmentävää on myös, että itse rahoittajatkin ovat alkaneet ihmettelemään, miksi tai mistä he oikein ovat maksaneet. Viime päivien säätiöjupakka on hyvä esimerkki moraalin löysyydestä. Toisaalta mitä Sukarit ja muut vaalirahoittajat rahallaan saavat, koska tosiasia on, että heille tärkeät kaavoitus- ja rakennuslupapäätökset tehdään itse asiassa kuntatasolla. Vaalirahoituksella on saatu valtakuntaan porvarihallitus, joka toki tekee politiikkaa ja lainsäädännön pohjalta ohjaa asioita, eikä välttämättä Sukareiden mielen mukaan. Nykyisessä porvarihallituksessa on näet eräs Vapaavuori, jonka maailman todellisuutta seuraavaa ja rohkeaa politiikkaa pähkäilijäkin on monesti suitsuttanut. Vapaavuori hakee tiiviyttä ja kuria, jossa ei ole sijaa rakennusliikkeiden sooloilulle. Ei taida päteä Kirkkonummella.
No, jos valtakunnan tasolla on laitettu noin paljon rahaa kankkulan kaivoon, niin mites mahtaa olla kuntatasolla, jossa rahakkaat kaavoituspäätökset tosiasiassa tehdään. Pähkäilijä teki aikanaan melkoisen työn laskiessaan omien valtuutettujemme vaalirahoitusta, siis viranomaisille ilmoitettua, kunnallisvaalien yhteydessä. Sen perusteella voi päätellä, että ainakaan virallista rahaa ei kovin paljoa ole liikenteessä. Mutta jos valtakunnan tasolla löytyy edellä esiteltyjä kupruja, niin miksei sitten kuntatasolla. Vai onko niin, että voidellut valtakunnan tason päättäjät käskyttävät kuntatason päättäjiä. Uskoo ken tahtoo.
Kun miettii Kirkkonummen menoa vanhoina hyvinä aikoina, kun vanha telaketju oli voimissaan, ja toisaalta sen moraalia, niin väkisin tulee mieleen epäilys, että jotain harmaata vaali- tai kipurahaa voi olla kätkettynä. Pähkäilijän tietoon on tullut, että keskustan kouluhanke on laitettu jäihin, eikä syynä tosiaankaan ole kuntahallinnon säästöt. Ilmainen koulu pitää saada, koska joku tekee sillä tavalla tai toisella rahaa. Se, että lapset ja lapsiperheet siitä kärsivät, ei telaketjua kiinnosta.

