Poliittinen sirkus

Nelson Mandela ja Kirkkonummi

Pähkäilijä oli työmatkalla yhden ulkoministeriön veteraanin kanssa. Jossain vaiheessa tuli esille kysymys, kuka on maailman paras valtiomies; siis sellainen, jota voi aidosti ihailla ja pitää esikuvana. Varsin pian pääsimme yksimielisyyteen siitä, että kyseessä on Nelson Mandela. Mitä annettavaa Mandelalla on meille ?

Nelson Mandela oli abartheitin aikana vuosikymmeniä vankilassa. Kun hän vapautui, hänessä ei ollut yhtään katkeruutta tai kostonhalua. Hän johti uutta ja kompastelevaa Etelä-Afrikkaa muutaman vuoden ja esimerkillään yhdisti rikkonaisen maan toimivaksi kansakunnaksi (ok, suhteellista). Tämän seurauksena maa myös hyväksyttiin kansainvälisen yhteisön tasavertaiseksi jäseneksi. Mandelasta kehittyi Che Guevaran kaltainen kulttihahmo, ja toisin kuin Chen kohdalla, siihen oli myös vankat perusteet.

Ja sitten, kaiken kansainvälisen hypetyksen keskellä, hän ilmoitti siirtyvänsä eläkkeelle, eikä halunnut mitenkään vaikuttaa seuraajansa valintaan. Sen tehtävän hän halusi antaa eteläafrikkalaisille äänestäjille. Hän halusi vahvistaa demokratiaa ja maan omia instituutioita. Eikä hän sen jälkeen juurikaan, jos lainkaan, ole puuttunut tumpuloivien seuraajiensa toimintaan. Myös demokratiassa saa tehdä virheitä, kunhan sen periaatteet ovat rehelliset ja terveet. Eli aika kova jätkä tämä Mandela. Vai mitä mieltä te olette ??

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja