Poliittinen sirkus
Varamiespalvelu
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu keskiviikko, 02 kesäkuu 2010 01:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 784
Politiikka on ihmeellistä, koska siinä pelataan ja vedätetään koko ajan, ja tavallaan haetaan hyvän hallinnon tai joskus jopa maun rajoja. Haapaniemen puolivillainen yritys päättää kuntaliitoksesta kunnanhallituksessa on siitä hyvä esimerkki. Käsittely onneksi herätti kunnanhallituksen sisällä kriittistä keskustelua, jota ei tosin voi missään nimessä kutsua keskusteluksi kuntaliitoksesta. Sitä jäämme yhä kaipailemaan, mutta palataan siihen lähiaikoina.
KH:n tapaus kenties herätteli puolueita ja valtuutettuja miettimään asian järkevyyttä ja tapaa, jolla sitä halutaan viedä eteenpäin. Mutta hälystä huolimatta Haapaniemi kavereineen kenties saavutti jotain; se oli ehkä tämän harharetken tarkoituskin. Pähkäilläänpä hieman.
Eri yhteyksissä on tuotu esiin, että kuntaliitoksesta tai tarkemmin sen selvittelyn jatkosta pitää päättää hyvissä ajoin keväällä, jotta valtuutetut ja virkamiehet pääsevät ajoissa lomille ja jotta syksyllä ollaan valmiita kuntatalouden rankkoihin leikkaustalkoisiin. Tai jotta saadaan muuten vain hankala ja turhaa levottomuutta tai julkisuutta poikiva asia pois päiväjärjestyksestä. Tätä on poliitikkojen lisäksi haikaillut myös kunnanjohtaja Aarnio.
Mutta nyt ollaan jo kesän korvalla ja kuntaliitoskeskustelusta ei ole tietoakaan. Lähinnä vain odotellaan, että päästää nostamaan kättä jaa tai ei (tai tyhjää) hengessä. Mutta jälleen kerran kunnan vakiintuneen käytännön mukaan valtuuston kokousta lykätään ties millä tekosyillä. Sitten koittaakin juhannus ja lomat. Ja silloin jopa valtuutetut ajattelevat ihan muita asioita ja ovat kenties jopa estyneitä osallistumaan kokoukseen, jossa heillä olisi kerrankin mahdollisuus päättää jostain isosta asiasta. Ei kuntaliitoksia tehdä joka valtuustokaudella. Tämä on surullista.
Mutta eipä tässä ole mitään hätää. Kunnan päätöksenteossa on käytössä aina uskollinen varamiespalvelu, joka rientää apuun hädän hetkellä. Toisin kuin muiden luottamuselinten kohdalla, valtuuston jäsenten varajäseniä ei löydy kunnan kotisivuilta. Kun kuntaliitosasiaa on pelattu niin kuin on, olisi todella mielenkiintoista tietää, keitä ovat valtuutettujen varajäsenet. Heillä on näet nyt oikeasti merkitystä.
Kuten aiemmin on mainittu, kyse on tarkkaan harkitusta taktiikasta tai vedätyksestä. Haapaniemen ja valtuustoa vetävän Gustav Åbergin tavoitteena on nimenomaan se, että päättämässä on mahdollisimman suuri määrä varavaltuutettuja tai valtuusto olisi vajavainen, toki päätäntävaltainen. Se on varmaa, että heidän omat kuntaliitoshurmoksen pauloissa olevat valtuutettunsa on hyvin ohjeistettu. Näin siis toimii suomalainen kunnallisdemokratia, tosin laillisuuden ja moraalin suhteen jälleen jossain harmaalla vyöhykkeellä. Ja Gustav varmasti tarkistaa, että Timon kalenterissa on tuolloin vapaata.
Vai haluaako tai uskaltaako yksikään valtuutettu olla pois näin tärkeästä kokouksesta? Se jää nähtäväksi.

