Poliittinen sirkus

Liikemies

Pähkäilijä on pannut merkille, että kun julkisuudessa tai uutisissa puhutaan vaalirahoituksesta tai siihen liittyvistä asioista, niin rahoituksen antajaosapuoli on joko julkista rahoitusta saava yhteisö tai liikemies. Miksi se ei koskaan ole mikään neuvos tai mikään muu pää- tai toimitusjohtaja. Pähkäilläänpä taas.

Tämä juttu on helpompi rakentaa niin, että blokataan vuoristoneuvokset ja muutkin silmää tekevät päälliköt pois. He tukevat politiikkaa omilla tavoillaan ja se on kokonaisen pähkäilyn arvoinen juttu se. Demareilla, keskustalla, vihreillä ja persuksilla on vähemmän liike-elämän tukijoita kuin kokoomuksella tai ruotsalaisilla. Ruotsalaisilla tämä menee jopa vieläkin pidemmälle, eli pääomien ja vähemmistöaseman suojeluksi.

Kun kuka tahansa Suomen kansalainen haluaa kansakunnan päättäjäksi, niin hän tarvitsee siihen näkyvyyttä. Kansalaisten tietoisuutta. Urheilijat ovat tehneet sitä urallaan, mutta jos Matti Meikäläinen haluaisi Arkadianmäelle, niin pelkät puheet eivät riitä. Kansalaisten pitää kuulla ne puheet ja se maksaa, koska median kaistanleveys ei ole ilmaista. Tarvitaan tukea.

On siis keksittävä keino, joko massojen ja pienten lahjoituksien saavuttamiseksi tai on löydettävä yritysjohtaja, joka olisi kiinnostunut sinusta. Sellaisia on. Yleensä heillä on intressi juuri sinun vaalipiirissäsi tai kunnassasi. Tarve on rakentaa liike- tai teollisuustiloja tai vaikkapa kauppakeskuksia parhaille paikoille. Siihen tarvitaan kaavoittamista, jossa oikeamiliset poliitikot voivat liikemiehiä auttaa. Näitä yrittäjiä uutisissa yleisesti tituleerataan liikemiehiksi.

Viimeaikoina tällaisia liikemiehia on yhdessä poliitikkojen kanssa tavattu lähinnä poliisin kuulustelutiloissa tai käräjäoikeudessa. Sanasta liikemies on tullut jopa kirosana. Ainakin itse kuullessani sanan liikemies otan tukevan otteen lompakostani. Pähkäilkääpä itseksenne mikä ero on liikemiehellä ja yrittäjällä.

Luulempa että noita liikemiehiä olisi oikeudessa nykyistä enemmän, jos kunnallispoliitikkojen tukemista seurattaisiin edes saman verran kuin valtakunnan politiikan tekijöiden kampanjarahoituksen hankintaa. Ongelma on se, ettei kuntatason liikemiehiä kukaan ehdi vahtimaan. Valtakunnan tasollakin sen tekee yleensä media, ei poliisi. Paikallisella tasolla median resurssit eivät riitä tai mediakin voi olla se liikemies.

Huh hellettä sano!

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja