Poliittinen sirkus

Hommat edelleen rästissä

Pähkäilijä on aiemminkin kirjoitellut kunnan verkkosivujen päivittämisestä tai ehkäpä päivittämättä jättämisestä. Aluksi tuntui siltä, että sivuston päivittämisessä on hitautta, mutta lieneekö asia niin ettei ole mitään päivitettävää?

Kas kun vielä tänäänkin kunnan sivuilta löytyy lokakuussa 2005 päivätty valtuustosopimus. Ilmeisesti verkkosivujen päivittäjällä on ollut todella kiirettä, ettei kyseistä sopimusta ole ehtinyt päivittämään tai sitten moista sopimusta ei ole nykyvaltuuston toimesta päivitetty. Pähkäilijä uskoo jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Nykyisellä vaalikaudella valtuusto on pidetty tiukasti erossa päätöksenteosta muutamia viimeaikaisia edesottamuksia lukuunottamatta. Valtuuston puheenjohtaja Åberg muistuttaa lähinnä lätkäkaukalon laituria, joka jättää mahdollisimman paljon pelitilla sentteri Haapaniemelle huseerata. Timohan toki käyttää kaiken tilan ja huseeraa, kuten on nähty.

Näin äänestäjän näkökulmasta on todella tuskallista seurata kuinka Åberg on hiljaa ja vikisee kun Haapaniemi vie. Tai itse asiassa Åberg ei edes vikise vaan on ihan hiljaa. Mitä pahaa me kuntalaiset olemme tehneet ainsaitaksemme noin saamattoman tuppisuun valtuustomme johtoon?

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja