Poliittinen sirkus

Alueellisuus kuntavaaleissa

Kirkkonummi on maantieteellisesti laaja kolmen keskuksen kunta, mikä on teknisesti melkoinen haaste kuntahallinnolle. Se on sitä myös kunnan luottamusmiehille (ja naisille). Pitääkö ajatella kokonaisuutta vai pitääkö vetää kotiinpäin ja kuinka vahvasti. Tai liittoutuako oman alueen edustajien kanssa ja kääntää selkänsä puoluetovereille. Yleensä kuulee kommentteja, että rahat valuvat keskustaan ja muut alueet jäävät nuolemaan näppejään, varsinkin nyt kun keskustan rakentaminen on alkamassa.

Asia on todella kinkkinen ja siksi pähkäilemisen arvoinen. Pähkäilijät pohtivat yhtenä iltana asiaa hyvin pitkään keskenään ja päättivät palata asiaan ajan kanssa vaalien jälkeen. Mutta käydäänpä asia läpi lyhyen kaavan mukaan.

Kuntavaalit ovat selkeästi paikallisvaalit tai lähivaalit, koska panoksena on suoraan se, missä ja minkä tasoinen on lähin neuvola, päiväkoti, koulu, futiskenttä tai elämän ehtoopuolella vanhainkoti. Kunkin alueen omat vastuuntuntoiset luottamusmiehet todennäköisesti ymmärtävät alueensa tarpeita ja jopa hätää paremmin kuin kunnan "yhteiset" luottamusmiehet tai virkamiehet. Ja ovat siksi valmiita taistelemaan niukoista resursseista sen mukaisesti. Yhteiset, yleensä ne tienvarsilla paistattelevat, edustajat miettivät enempi kunnan kokonaisuutta ja harmoniaa, tai jopa vetävät kotiin päin hekin tai vain omaa napaansa. Se kuitenkin on varmaa, että esim. jämerä Masalan edustaja ei tiukan paikan tullen pysty puolustamaan Veikkolan palveluita.

Summa sumarum, kaiken uhallakin Pähkäilijä antaa hyödyllisen neuvon. Äänestäkää rohkeasti oman alueenne ehdokkaita; ihmisiä, jotka ovat lähellä teitä ja jotka te jopa tunnette henkilökohtaisesti. Se ei vielä takaa hyviä palveluita, mutta parantaa niiden todennäköisyyttä. Ja silloin on ainakin se mahdollisuus, että hädän hetkellä voi mennä futisharkoissa tai kaupassa nykimään edustajansa hihasta. Se on sitä oikeaa kunnallisdemokratiaa. Pähkäilijä palaa asiaan vaalien jälkeen.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja