Poliittinen sirkus

Naisenergiaa

Pähkäilijä on jo aiemmin tuonut esille, että kunnanhallituksen puheenjohtajistossa on pelkkiä naisia. Puheenjohtajana on Pirkko Lehtinen ja varapuheenjohtajina Raija Vahasalo ja Anna-Maija Penttilä, mikä lienee ollut aikanaan melkoinen järkytys kunnan vanhalle telaketjuporukalle. Ne naiset vain juoruilevat ja kieroilevat, sanottiin. Joten ei tästä tule yhtään mitään. Saas nähdä.

Kunnan päätöksenteossa on tällä valtuustokaudella ollut ihan uudenlainen ilmapiiri ja teho kuin aiemmin. Paljon puhuttu, mutta paljon on myös päätetty. Mistä moinen ero. Pähkäilijä soitteli muutamalle kunnanhallituksen jäsenelle ja hieman kyseli sisäpiirin tietoa Pirkosta. Että miten mimmi on pärjännyt ja mikä se ero on. Ja hyvin on nainen hommassaan pärjännyt. Osaa olla jämäkkä ja määrätietoinen, jos tarpeen, mutta osaa olla naisellinen ja symppis, jos se puree. Eli käytössä on koko työkalupakki; sävyjä. Tärkeintä on, että hän osaa jakaa vastuuta koko joukkueelle ja käyttää koko joukkueen arsenaalia päätöksenteossa. Puhutaan paljon, mutta kurinalaisesti ja määrätietoisesti. Pientä kritiikkiäkin on, lähinnä tuosta pehmopuolesta. Mutta yleisarvosana on hyvän ja kiitettävän välillä; pisteitä tulee jopa oppositiolta; tosin ehdottoman anonyyminä. Ja tulokset puhukoon puolestaan; keskustaa rakennetaan täyttä vauhtia.

Entäs sitten se kuuluisa miesjohtaminen ja se ero aiempaan. Sanotaan se nyt kauniisti. Naisille joukkuetyö ja päämäärien saavuttaminen hyvässä hengessä on jotenkin luontaista. Miehille tärkeää on tehdä selväksi, kuka se pomo tässä joukkueessa oikein on ja jos maalia ei saada aikaiseksi, niin valmentaja hyppää itse kentälle sekoittamaan pelin lopullisesti. Mutta eipä siitä nyt sen enempää.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja