Poliittinen sirkus
Aurinkokuninkaan paluuta odottaessa
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu sunnuntai, 18 syyskuu 2011 19:00
- Kirjoittanut Apupähkäilijä
- Osumia: 411
Olemme porukalla ihmetelleet kunnanhallituksen ja lukuisten erityistyöryhmien puheenjohtajan hiljaisuutta julkisuudessa. Liekö mediamafia muuttanut linjaansa, vai onko herran kynästä loppunut muste. OK, nykyisin pitäisi kait sanoa, että läppäristä loppunut akku tai virtajohtokin on unohtunut konttorille. Mutta kyllähän sitä voisi kirjoittaa älypuhelimellakin, sikäli mikäli olisi jotain kerrottavaa ja kirjoitettavaa.
Herran kotisivuillakin on aika hiljaista, ja niiden mukaan hän on kyllä lähtenyt kesän viettoon, mutta liekö palannut takaisin. Viimeiset asiapitoiset kannanotot sivuilla teemalla "tiukkaa asiaa ja uusia ideoita" ovat marraskuulta 2010. Viimeisin puhe on huhtikuulta 2009. Näyttää pahasti siltä, että herran ideat ja puheet ovat pahasti köyhtyneet.
Eipä tämä ole mitenkään uutta. Haapaniemi on perinteisesti vaalien jälkeen unohtanut julkisuuden hallinnan, mutta uskollisesti palannut vuosi tai viimeistään puoli vuotta ennen vaaleja julkisuuteen tavalla, jota Paavo Väyrynen ja Pohjois-Korean presidenttikin voisi kadehtia. Aina uskollinen Timo rakentaa moottoritien, Timo muistaa mummoja, Timo pelaa tennistä Teukan kanssa ja vaikka mitä. Silloin kaikki kelpaa, eikä moraalissa ole rajoja. Tästä tuli mieleen yksi Tuomari Nurmion osuva biisi.
Toisaalta kunnan tilanne on aika surullinen. Talous on käsittääksemme aika lailla kuralla ja kunnan sisällä on hätä suuri. Sateenvarjohallituksen leikkauslistat ovat kuin viimeinen savuke kuolemaantuomitulle. Nyt jonkun, vaikka edes Timon, pitäisi johtaa kuntaa ja olla suunnannäyttäjänä. Aurinkokuninkaalle olisi nyt tilausta
Kuinka ollakaan, kuin kutsusta hän ilmestyi julkisuuteen Mediamafian sivuilla. Johdattamaan meitä kohti uutta liittoa puolikkaan Siuntion ja siivun Inkoota kanssa. Meren rannat pitää ainakin pelastaa. Ehkä tämä on kunnallisvaalikampanjan avaus, kuten joku lukijamme epäilee. Teknon pitää varmaan aktivoida Mediamafian seurantansa.


Kolmen vuoden takaisen seurannan tulokset löytyvät yhä sivuilta tästä linkistä http://www.pahkailija.fi/index.php/kunnan-kuumat-perunat/mediamafia/497-mediamafian-seurantaa-ja-vaalirahoitusta-loppuyhteenveto tai sitten hakemalla esim. sanalla loppuyhteenveto.
Read more...
Read more...
Read more...