Poliittinen sirkus

Vaalilupaukset Kokoomukselta

Olipas kerrassaan tympeää luettavaa nämä Kokoomusvaltuutettujen valikoneisiin antamat lupaukset ja kannanotot. Kesti tovin ennen kuin Apupähkäilijä jaksoi näinkin mitättömän homman tehdä loppuun. Jotenkin siinä vaalien alla homma tuntui paljon värikkäämmältä. Ilmeisesti tuo muistikin jo reistaa, mutta onneksi on koneet ja pelit, niin sentään jotain löytyi. Pähkäilijä odottaa mielenkiinnolla lukijoidensa mieleen painamia lupauksia.

Alla on esitetty Kokoomuksen viiden eniten ääniä saaneen valtuutetun lupauksia Hesarin vaalikoneessa. Kotihoitoa harrastiville on luvassa hyviä uutisia, kun kuntalisää ovat kaikki yhdestä suusta korottamassa. Pähkäilijä ei jaksanut selvittää, kuinka monella on omat muksut kotona.

Veroäyriä ei kukaan halua korottaa ja optimistisin valtuutettu olisi sitä jopa laskemassa. Siis säästöliekillä mennään, kuten valtuustossa jo päätettiin. Sehän on tavallaan hyvä uutinen. Kyllä siinä pähkäilijänkin taksvärkki vähän pienenee. Mutta se hiukan kummeksuttaa, että millähän rahalla ne kunnan rahoittamat hissit kerrostaloihin tehdään, kun budjetti ilman hissejäkin on jo alijäämäinen. Joskin kysymys on lähinnä retoorinen Haapaniemelle ja Kaurilalle, jotka eivät kerrostaloja halua.

Mielenkiinnolla pähkäilijä jää myös odottelemaan Haapaniemen grafititauluja/-seiniä nuorille. Rahaa kun ei ole niin Haapaniemi voisi näyttää mallia ja antaa töhriä oman talonsa seinät näin alkajaisiksi.

Vaalirahoitustakin ollaan niin julkasemassa, että. Vaan saapahan nähdä millaisia lukuja oikein esitetään ja varsinkin miten ne pärjäävät vertailussa pähkäilijän tekemille laskelmille. Tähän palataan yhtä varmasti kuin aurinko aamulla nousee.

Siinä sitä on Kaurilan Matilla hommaa kun rakennuttaa Veikkolaan uuden koulun ennen keskustan ja Masalan kouluja. Mutta eipä se taida haitata enää, kun sai aikaisemmin keksityksi tuon Aktiivin ratkaisun. Tosin eihän siellä Timpan mainostamassa Kirkkonummen kruunussa mitään muutenkaan tarvita.

Jotain hauskaakin sentään

Kaurilan Matti haluaa sinne pohjoiseen pyräteitä metrin pätkissä. Eriikinkartanon tien varteen yksi pätkä ja Veikkolan ja Lapinkylän välille toinen. Ilmeisesti tällä halutaan vähentää autoliikennettä kyseisiltä tieosuuksilta, kun aamun ja iltapäivän työmatkaliikenne siirretään fillareille. Nämä lupaukset henkilökohtaisessa vaalimainoksessa.

Katja Salon asukaspuisto tuskin on koko Kirkkonummen kattava ohjelma, mutta avajaisiin pähkäilijä tulee varmasti katsomaan 0-100 vuotiaille tarkoitettuja keinuja ja kiipeilytelineitä. Tämän tietenkin voi toteuttaa kohtuu pienellä budjetilla, kun ääripäät tuskin taivaisiin asti kiipeilevät. Myöskin Katjan kaikille järjestämiin joulujuhliin Varuboden Areenalle pähkäilijä lupaa saapua, jos lippu maksaa alle 50€. KS'n numerossa 79 luvattua.

Vahasalo ihmettelee miksi terveyskekus ei kiinnosta sen enempää lääkäreitä kuin asiakkaitakaan. Näin asiakkaan näkökulmasta tuo ensimmäinen ongelma pitäisi hoitaa ensin. Luvassa on uusi laki korjaamaan asiaa, mutta miten se mahtaa liittyä kunnallispoliittisiin saavutuksiin.

Antti Lavantilla, Kokoomuksen valtuustoryhmän todennäköisesti entinen puheenjohtaja, ei ollut muuta sanottavaa, kuin mitä sininen, vihreä, keltainen ja punainen tarkoittavat. Ajatelkaa - silläkin pääsi läpi.

Ääniharava Haapaniemi lupasi kaiken sen minkä edellinen kunnanhallitus ja virkamiehet laittoivat jo liikeelle. Näin on ainakin helppo pitää lupauksensa, kun muut ovat jo homman tehneet. Tosin pähkäilijää kiinnostaa tuo 51:n moottoritiehanke. Sekin saattaa toteutua, jos lama tulee ja valtio noputtaa tieinvestointejaan. Toivottavasti Haapaniemi ei lamaa tämän vuoksi lamaa aiheuttanut. Vaalimainosta siteeraten "Toimiva terveydenhoito, hyvät koulut, monipuolinen päivähoito, ikäihmisten palvelujen laatu ja vireät vapaa-ajan palvelut turvataan hyvin hoidetulla kunnan taloudella". Pitää paikkansa, kunhan vaan nähtäisiin.

Nyt ei kuitenkaan makeaa mahan täydeltä, joen palataan muihin puolueisiin tuonnempana. Siis pähkäilemisiin.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja