Poliittinen sirkus

Osaajat vai pelaajat

Pähkäilijä laittoi jo viikko sitten sivuille lupauksen tästä jutusta ja aloittikin kunnianhimoisen analyysinsä. Ja sehän jäi sitten ns. vaiheeseen, ja nyt kun sitä katsoo, niin roskiin vaan. Mutta eipä hätää. Lukijoilta tulee aina hyviä ideoita juttuihin.. "mitäs jos mennään valtuustoon katsomaan, mitä siellä oikein puhutaan". Näin asiajuttuja tehdään pähkäilijässä; lonkalta kerralla purkkiin. Ja silloin myös roiskuu, kun rapataan. Koettakaa ymmärtää ja kestää.

Mutta mennäänpä tarinan alkuun. Hyvä ystäväni, joka on kaavoitus- ym. asioiden ammattilainen, oli kerran varajäsenen ominaisuudessa YT-lautakunnan kokouksessa, vieläpä useamman kerran. Hän kauhisteli keskustelun tasoa ja päätöksenteon logiikkaa. Johtopäätös oli, että luojan kiitos, että YT-lautakunnan kokoukset ovat yleisöltä suljettuja, koska muuten kuntalaisilta menisi usko koko luottamusmies-järjestelmään. Ja siksi pähkäilijä on jo pari kertaa tuonut esiin toiveensa, että YT-lautakuntaan nimitettäisiin ääniharavien sijasta ammattilaisia. Toive lienee turha, koska paikka on liian haluttu.

YT-lautakunnassa tehdään ns. isoja ja tärkeitä päätöksiä, joiden valmisteluun tarvitaan paljon virkamiestyötä, selvityksiä ja neuvotteluja eri tahojen kanssa. Varsinkin jos joku ryhmittymä haluaa lähteä määrätietoisesti ajamaan jotain tiettyä linjaa, sinne pyritään nimeämään muutamia vaikutusvaltaisia ja luotettavia puolueidensa ykköstykkejä. Ja heidän lisäkseen muutamia luotettavia rivijäseniä, jotka eivät turhaan aseta viisaampien ja kokeneimpien tovereidensa ajatuksia kyseenalaisiksi. Sitä kutsutaan puoluekuriksi, ja sen tarkoituksenahan on tehostaa päätöksentekoa. Tämä oli asia, jota ystäväni ihmetteli. Miksi siellä on muutamia jäseniä, jotka eivät koskaan sanoneet mitään; edes kysyneet. Hän ammattilaisena joutui kysymään vähän väliä. Asennevammainen, sanoisi telaketjumies. Mutta tällä järjestelyllä päätöksenteko saadaan junailtua harvoille ja valituille, niille todellisille luottamusmiehille, siis keskenään.

Tähän samaan kuvioon kuuluu myös se, että YT-lautakuntaan ei luonnollisestikaan haluta uusia luottamusmiehiä. Tämän vuoksi esimerkiksi perussuomalaiset halutaan pitää poissa YT-lautakunnasta. Esittäisivät ihan turhia kysymyksiä, jotka hidastaisivat päätöksentekoa ja rahaa kuluisi hukkaan. YT-lautakuntaan pitää saada kokeneita naamoja, jotka osaavat tehdä yhteistyötä ja joilla on kunnon visio kunnan kehittämisestä (on se miltä tahansa vuosituhannelta). Ja jotka osaavat tehdä päätösten valmistelun kunnolla, yleensä vallan peräkamareissa. Summa summarum, sinne pitää saada ne tavalliset naamat. Silloin se sujuu juohevasti, varsinkin kun on kyse suljetusta kokouksesta, eikä kukaan ulkopuolinen ole tarkkailemassa.

Valtuuston meno on ajoin melkoisen värikästä, koska siellä ovat mukana ihan kaikki äänestäjien suosikit, myös noviisit. Ja ne kokoukset ovat julkisia, kuten eduskunnan istunnotkin. Mitäpä jos pähkäilijä joskus tosiaan menisi sinne videokameran kanssa ja laittaisi kokouksen parhaat palat nettiin. Siinä teatterissa pelurit löisivät noviisit kymmenen nolla. Paatunut peluri osaa myös julkisen pelin ja asiaa puhuva ammattilainen jäisi sivurooliin. Mutta noviisit voisivat olla melkoisia sirkushahmoja. Sellaista on demokratia.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja