Poliittinen sirkus
Telaketju rakastaa louhimoita
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu lauantai, 22 marraskuu 2008 00:00
- Kirjoittanut Ylipähkäilijä
- Osumia: 429
Pähkäilijän Hilan solulta tuli hälyttävää tietoa, että jo kuopatuksi luullun Hilan tai Eestinkylän louhimon paperit on kaivettu sukupiirongin laatikoista ja laitettu kuntoon. Ajoitus on mielenkiintoinen, koska telaketju on palaamassa valtaan ja telaketju tunnetusti rakastaa louhimoita. Mutta mennäänpä jälleen tarinan alkuun, kaivelemaan historian tunkioita. Ja vaikka pähkäilijä olekaan Hilasta, nämä tunkiot hän on joutunut kääntämään useaan kertaan. Siis kallioita, kysyy joku vääränleuka.
Vanhan kunnon telaketjun aikaan vuosina 2000-2004 kunnassamme oli menossa melkoinen louhimobuumi, joka kuitenkin aktiivisella kuntalaistoiminnalla saatiin hallintaan. Ehdottomasti pahin tapaus Hilan rakennuskivilouhimo, jossa toimintaa on myös harrastettu. Palataan siihen erikseen. Långvikiin, tiiviin asutuksen keskelle, yritettiin perustaa samanlaista louhimoa, mutta alueen asukkaiden sinnikäs ja asiantunteva vastarinta sai yrittäjän luopumaan hankkeesta. Osin saman kaavan mukaan louhimoa yritettiin saada pystyyn myös Volsiin, mutta tehokkaasti organisoitu paikallinen kansanliike ampui hankkeen alas yhdessä illassa. Pähkäilijä muistelee yhä lämmöllä Bygdebossa järjestettyä "tiedotustilaisuutta", jossa Volsin aktiivien tukena olivat Hilan ja Långvikin veteraanit. Oi niitä aikoja.
Mutta palataanpa siihen Hilan louhimoon. Alueen maan omistaa ruotsinkielinen pappa, jonka suvun historia juontaa jonnekin Ruotsin vallan aikaan ja joka yhä elää feodaalikulttuurin pimeässä maailmassa. Mikä parasta tai pahinta, riippuen näkökulmasta, on, että hänellä on hyviä kavereita ruotsinkielisten luottamusmiestemme keskuudessa. Ja niissä piireissä vallitsee tunnetusti vahva yhteisöllisyys, joten onnetonta pappaahaan pitää auttaa; ja louhimo kun kuulemma on hänen ainoa eläkkeensä. Pähkäilijä kaivelee neestuukia, tai edes talouspaperia , kyyneleet eivät ole kaukana. Papalla on oikeus olla rehellinen yrittäjä, ja Kirkkonummi on yrittäjäystävällinen kunta. Kavereita ei jätetä.
Mutta miksi sitten kaikki vastustus ja vouhottaminen. Käykääpä luontoretkellä Hilan maisemissa. Paikalliset asukkaat järjestävät mielellään extreme-safareita louhimoalueen ympäristöön, siis käytännössä omille takapihoilleen. Saatte nähdä pelottavannäköisiä jätekivikenttiä, louhimon kymmenmetriset jyrkänteet, ainutlaatuisen kraaterijärven ja monia muita unohtumattomia elämyksiä. Ei tarvitse lähteä kaukomatkalle, vaan elämyksiä tai kunnon pelkoa voi kokea myös oman kunnan sisällä. Ja tänään louhimo ei ole edes toiminnassa. Yhteystietoja saa pähkäilijän kautta.
Siis tämä kaikki suht tiiviin asutuksen keskellä, jonka välittömään läheisyyteen kunta on kaavoittanut paljon uutta asutusta. Ja antanut paljon lupauksia; monimuotoista luontoa, meren läheisyyttä, sienimetsiä, idylliä... Eli kerrassaan paratiisia, kuten myös isoveli mainoksissaan lupaili. Nyt louhimon luvat ovat jälleen käsittelyssä. Ja kähminnän peräkamareissa on annettu erinäisiä lupauksia. Pähkäilijä jää odottamaan. Ja lupaa pyhästi palata asiaan.

