Poliittinen sirkus
Lohjan Kokoomuksen kulttuurista
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu tiistai, 16 joulukuu 2008 08:42
- Kirjoittanut Apupähkäilijä
- Osumia: 1603
Pähkäilijälle tulee usein juttuideoita ikään kuin keittiön kautta, ja niihinhän pitää tietysti tarttua. Varsinkin kun siihen on hyvä syy. Lukekaapa seuraava uutinen Lohjan kokoomuksen valinnoista.
Lohjalla Kokoomuksella on selkärankaa jättää vaalien ääniharava ilman merkittäviä hallituspaikkoja, koska hän on menettänyt uskottavuutensa päätöksentekijänä oman firmansa taloussotkujen vuoksi. Eli sama linja, jonka Katainen otti tämän maanmainion häntäheikkimme Ilen kohdalla. Jos päättäjät eivät ole uskottavia, ei ole hänen puolueensa tai koko systeemi. Tämä on sitä todellista vastuuta äänestäjistä ja äänestäjille. Tästä huomaa, että Lohja on kunta, jossa arvostetaan arvoja ja hyvää hallintoa.
Entäs sitten Kirkkonummella. Oman Kokoomuksemme päämies on ansainnut kannuksensa ja uskottavuutensa parinkin konkan kautta. Mutta meidän kuntamme patavanhoillisessa kulttuurissamme se näyttää olevan meriitti, koska se osoittaa, että johtajalla on kanttia tehdä ihan mitä tahansa. Ehkä kuvitellaan, että hän on kova poika neuvotteluissa gryndereiden tai urakoitsijoiden kanssa. Ongelma vain on siinä, etteivät ne taidot toimi meidän veronmaksijien hyväksi vaan pikemminkin päinvastoin. Hänelle ei myöskään tunnu olevan mikään ongelma tyhjentää verokirstuamme. Se on ikään kuin hänen haasteensa.
Tässä on myös syy, miksi Espoo vierastaa Kirkkonummea. Kukapa haluaisi siivota haisevia tunkioita.

