Poliittinen sirkus

Nuija kunnan sivuille

Lautakuntakokoonpanoja selvitellessään pähkäilijä selaili kunnan omia kotisivuja. Oli jotenkin järkyttävää huomata, että kunnan viralliset kotisivut, siis meidän kaikkien kuntalaisten yhteiset, on valjastettu palvelemaan saamaa henkilökulttia kuin mediamafia.


Muistellaanpa hetki menneitä. Edellisellä valtuustokaudella ja etenkin sen lähestyessä loppuaan, mediamafian kaupallisen tiedotteen sivuilla oli moniosainen juttu valtuuston puheenjohtajistosta - tietenkin unohtaen kunnallispolitiikasta vetäytyvän Anna-Maija Penttilän. Kunnanhallitus jätetty täysin sivurooliin, jos mihinkään rooliin,  puheenjohtajansa Pirkko Lehtisen omia kommentteja lukuunottamatta.


Uuden valtuustokauden alkajaisiksi kunnanhallitus puheenjohtajineen on lööppikamaa, jos sellaista nimitystä mediamafian etusivusta voi käyttää loukkaamatta oikeita lehtiä edes ns. iltapäivälehtiä. Mistä moinen "takin kääntö" toimituksen taholta?


Kunnan kotisivuilla on yhä edelleen massiivinen demokratiaa syleilevä kuva, jonka keskipisteessä on sama mies, joka hymyilee tämän tästäkin mediamafian kaupallisen tiedotteen etusivulla. Mielenkiintoista havaita, että hän kaiken kunnallisen mediamme avustuksella on joka paikassa.


Mites se Tuomari Nurmion laulu menikään... "hän on täällä tänään". Jopa telkkarissa... Ai kuka? Jos kunnan tiedotusosasto ei kykene päivittämään yhtä kuvaa kerran neljässä vuodessa, niin Pähkäilijä ei enää ihmettele myöskään kunnan sivuilta kadonneita pöytäkirjoja.


Pähkäilijän ehdotus uudeksi "päätöksentekoa"-sivuston taustakuvaksi on pelkkä nuija - jätetään muu pois.

Lisää kommenttisi

Nimimerkki:
Aihe:
Kommentti:
 
Suorita alla oleva tehtävä hyökkäysviestien estämiseksi!

Lisätietoja