Poliittinen sirkus
Puolueet kuntavaaleissa, välttämätön paha?
- Tietoja
- Kategoria: Poliittinen sirkus
- Julkaistu perjantai, 20 helmikuu 2009 00:00
- Kirjoittanut Apupähkäilijä
- Osumia: 454
Pähkäilijä on työnsä vuoksi joutunut ramppaamaan ympäri maailmaa ja tutustumaan myös paikalliseen päätöksentekoon monella suunnalla, Kirkkonummen/Tampereen/Rauman lisäksi muualla Euroopassa ja sen ulkopuolellakin. Eräässä Latinalaisen Amerikan maassa käydään kunnallispoliittisista vääntöä, siinä missä Suomessakin. Siellä tilanne on kuitenkin hieman erilainen.
Latinalaisen Amerikan maat ovat perinteisesti olleet poliittisesti hyvin keskusjohtoisia, joissa maan hallitus on pitänyt maakunnat tiukasti kurissa. Ja tämä perinne on yhä vahva, mutta toisin kuin Suomessa, maakuntien vähät varat siirtyvät pääkaupungin eliitin kampanjoiden rahoittamiseen. Eli hieman vääränlaista aluepolitiikkaa ja köyhyyden torjuntaa.
Mutta kaiken tämän keskellä, osin myös globalisaation ja yleisen tiedonkulun, paikallishallinto on nostanut päätään. Tilaisuuden tullen maakunnat tai kunnat nappaavat yhä enemmän valtaa. Sitä ruokkii ihmisten halua päättää asioista paikallisesti. Johtajat ovat alueen / kunnan omia miehiä ja naisia ja mukana on myös sopiva annos alueen omaa "kansallistunnetta", kuten Suomessakin.
Tämä on köyhille alueille pelkästään hyvä, koska päättäjillä on kasvot ja he joutuvat tulosvastuuseen. Tulos tai ulos on pelin henki. Vähät rahat pitää käyttää tehokkaasti tai oma palli on vaarassa.
Paikallisdemokratia on yleensä henkilödemokratiaa, jossa pärjää kaikkien tuntema supliikkimies tai todellinen ammattilainen. Tiedonvälitys toimii sen verran hyvin, että konnien on vaikea peitellä vanhoja kupliaan, joten lähtökohdat ovat hyvät.
Mukana on myös yllättävän paljon myös naisia, joilla on salaperäinen taito saada ihmisten luottamus puolelleen. Tai sitten miehet mielletään vanhan tyylin ajan konniksi. Tämä toimii suhteellisen hyvin ja monin paikoin se on saanut aikaan todellista kestävää kehitystä.
Mutta kun valtakunnan tason yleensä aggressiiviset puolueet haistavat, homma menee helposti pieleen. Niiden strategiana on jakaa väestö meihin ja heihin ja kärjistää selviä asioita. Järkipolitiikasta tulee puoluepolitiikkaa, jonka tuloksia mitataan yleensä pääkaupungissa, jossa käydään se todellinen valtataistelu.
Â
Mutta palataanpa takaisin lumiseen kotimaahan. Ennen vaaleja pidettiin useita kansallisen tason vaalitenttejä, joissa nuorekas Jutta, asiallinen Matti ja kolkkapoika Katainen väänsivät tuntikausia siitä, miten kuntia pitää johtaa ja kehittää. Ja Timo (se fiksumpi) rankaisi armotta jokaisesta virheestä. Mietin monta kertaa, mitä tekemistä tuolla kaikella on meidän Kirkkonummen vaalien kanssa. Meillä on meidän omat ongelmamme ja mahdollisuutemme ja meillä on oikeus päättää omista asioistamme.
Kun katseli vaalien jälkeen kuntakohtaisia vaalituloksia, niin monissa kunnissa oli ns. yllätystuloksia. Näitä selittävät paikalliset ongelmat/ kiistat, puolueloikkaukset tai muuten vain vahvat yksilöt. Kunnallisvaalit ovat ennen kaikkea henkilövaalit. Ja onhan se jotenkin hullu tilanne, että vaalien jälkeen voittaja on Katainen tai Soini, vaikka me äänestimme jotain ihan muita.
Mielenkiintoista on myös se, että eri puolella maata päätään nostavat myös yhden asian liikkeet (näin tavataan sanoa). Pähkäilijä toi muinoin esiin Haminan alueen Muutosvoimat-ryhmän, joka on ottanut rohkeasti kantaa alueen kehittämiseen ja politiikkaan. Myös Vihdissä Vihdin puolesta (Vipu) sai pienen mutta merkittävän palan kokonaiskakusta. Merkittävää Vihdissä oli myös se, että Kokoomus menetti kannatustaan. Vaalijärjestelmä on kuitenkin sellainen, että uuden toimijan on vaikea tehdä ihmeitä, mikä osaltaan rajoittaa suomalaista demokratiaa.
Mikä sitten onkaan puolueiden kunnalliseen päätöksentekoon tuoma lisäarvo?
Jostain kuulin, että Kokoomus halusi väkisin itselleen YT-lautakunnan puheenjohtajuuden, koska se haluaa harjoittaa "oikeistolaisempaa" maapolitiikkaa. Mitä se tarkoittaa? Onko se entistä ahneempaa politiikkaa, siis maanomistajien näkökulmasta. Mikä on demarin ja kokoomuksen ero koulupäätöksissä? Kysytäänkö neuvoa puoluetoimistosta? Miten demarit haluavat puolustaa peruskoulu-mallia?
Jos jotain selkeitä linjauseroja on, ovatko ne relevantteja meidän kunnassamme. Ja jos kaiken tämän päälle heitetään vielä paljon sovellettu puoluekuri, niin johtopäätös on, että kunnallispolitiikan sijasta kyse onkin puoluepolitiikasta, jota tehdään täysin väärällä tasolla.
En tunne tuttavapiirissä ketään, joka olisi äänestänyt jotain puoluetta. Kaikki puhuvat henkilöistä, joihin he luottavat ja joiden toimia he aikovat seurata. Ja parhaiten paikallisdemokratia toimisi juuri näin, ilman puolueiden aiheuttamia paineita ja vääristymiä. Ja ihan turhaa vääntöä.

